Aika harvoin tulee tarvetta puhua blues-pohjaisesta rockista ja luovuudesta samassa lauseessa. Talmud Beach onkin epätavallinen yhtye. Se sotkee todennäköisyyslaskelmat ja kaivaa raikasta salaviisautta sieltä, missä yleensä mieli on tylsä. Suomalaisen mieskauneuden ja boogiemystiikan ruumiillistuma onnistuu vaarallisessa leikissä. Kaikesta turhasta rönsyilystä riisuttu steppailu minimalismin nuoralla voisi helposti muuttua puudukkeeksi. Vähän voisi olla liian vähän.
Chief-albumin läpi kantava hypnoosi on todellisuudessa täynnä vivahteita. Telepaattisella yhteisymmärryksellä soittava trio kaivaa laulujensa sävyt esiin kärsivällisyydellä ja maltilla, joka muistuttaa afrikkalaisen kitaramusiikin maailmaa. Kitara- ja rytmikuvioita kiehutetaan kunnes ne vaivihkaa saostuvat ja väkevöityvät. Riffien yllä leijuvissa melodioissa ja tarinoissa on salaperäisyyden herkkää auraa. Talmud Beachin musiikkia leimaakin kiehtova kahden todellisuuden läsnäolo. Toisaalta trio on juureva ja karvainen, toisaalta sen lauluissa on vanhojen hippien kielellä ilmaistuna ”värit päällä”. Instantklassikoksi kohoava Kekkonen kiteyttää yhtyeen briljanssin. Laulun sankari, sädekehän ympäröimänä kaadetun puun vieressä huohottava hikinen Kekkonen on myyttinen ilmestys.