Ilmoitus: Enemmän hämmennystä, vähemmän vastauksia – esittelyssä Provinssiin saapuva Die Antwoord

Die Antwoord on uhkaillut laittavansa pillit pussiin kuluvan vuoden päätteeksi. Puhuipa yhtye totta tai ei, hämmennystä aiheuttavan ryhmän esiintyminen Provinssissa on tapaus, jota ei kannata missata.
5.5.2017 10:54

[ILMOITUS]

Die Antwoord on afrikaansin kieltä ja tarkoittaa vastausta. Mihin kapkaupunkilainen yhtye sitten tarjoaa vastauksen.

Die Antwoord varasti Linkin Parkilta valokeilan lämmitellessään bändiä Helsingissä 2011. Die Antwoordin intensiivinen friikkishow sai Flow-yleisön sekoamaan 2014. Die Antwoordin vierailtua Provinssissa 2015, sen paluuta Törnävänsaarelle on rukoiltu hartaudella. Jokainen Suomen-vierailu on ollut puhutteleva tapaus, jota on kuitenkin vaikea sanallistaa.

Zef-vastakulttuuria hyödyntävä rave- ja rap-fuusio toimii toki kuunneltunakin, mutta pääsee oikeuksiinsa livenä. Bändin estetiikassa rivous ja outous paiskaavat vinksahtaneita käsiään. Se sekä kiehtoo että häiritsee ja suorastaan orjuuttaa bailaamaan.

Enter the Ninja -videollaan (2009) hämmentänyt yhtye on onnistunut jatkamaan hämmennystä aina tähän päivään saakka. Bändin tuoreimmalta levyltä napatun Fat Faded Fuck Facen videolla räppikuvaston paljas pinta esitetään niin demonisissa merkeissä, että se herättää enemmän kysymyksiä kuin vastauksia.

Julkaistessaan Mount Ninji and da Nice Time Kid -albuminsa (2016) Die Antwoord kertoi lopettavansa uransa vuoden 2017 syksyyn. Yhtye on puhunut aiheesta ja sen vierestä myös sen jälkeen, mutta varmuutta asiaan ei olla saatu.

On lopulta yhdentekevää, jääkö Provinssissa nähtävä show Die Antwoordin viimeiseksi Suomen-vierailuksi. Kannattaako keikka todistaa joka tapauksessa? Siihen vastaus on yksiselitteisesti: kyllä.

Provinssissa koetaan tänä vuonna musiikkielämysten lisäksi historiallisia makuelämyksiä. Aivan päälavan tuntumaan pystytetään peräti 26 metriä korkea Kotipizzan maailmanpyörä, josta käsin yleisö pääsee fiilistelemään Provinssin tunnelmaa, vaikka pizzaa samalla popsien. Provinssiin Kotipizza räätälöi oman pizzamenun, joka maistunee entistä herkullisemmalta raikkaassa pohjalaisilmassa esimerkiksi juuri Die Antwoordin keikkaa katsellessa.

[ILMOITUS]

Lisää luettavaa