Ilmoitus: Kun hätä on suurin, apu on lähellä: Fat Lizardin oluet tuovat festaritunnelman koronakesän keskelle

Kun perinteiset kesäfestivaalit on koronapandemian vuoksi peruttu, ­on juhlatunnelmaa etsittävä muilla tavoin. Fat Lizard -panimo vinkkaa nyt keinoja, joilla päästä festarifiilikseen vaikka kotioloissa tai lähipuistossa.
26.6.2020 09:00

ILMOITUS On vaikea keksiä parempaa asiaa kuin kylmä olut kesäfestivaaleilla.

Unelma auringosta, musiikista ja huurteisesta mallasjuomasta on auttanut suomalaisia kestämään monen pimeän talven läpi. Loskaisimmatkin marraskuiset illat tuntuvat siedettävämmiltä, kun voi haaveilla, että kerran vielä kesäinen aurinko hivelee kasvoja ja ystävien kesken voi nauttia muutaman tölkin janojuomaa lempibändin musiikin tahtiin.

Nyt kesä on viimein koittanut, mutta mielessä karvastelee pettymys. Koronapandemia pyyhki koko festivaalikesän olemattomiin, eikä elävää musiikkia ole tarjolla oikein missään. Mikä neuvoksi?

Onneksi ihmisen kekseliäisyys ei tunne rajoja. Jos elävästä musiikista ei ole mahdollista nauttia perinteisin keinoin, voi asian korjata esimerkiksi nettiyhteyden avustuksella.

Kun muusikot eivät pääse tekemään työtään esiintymislavoilla, tilannetta on alettu paikata striimikeikoilla. Artisti toisensa jälkeen on alkanut järjestää internet-konsertteja, joissa keikka soitetaan joko perinteisellä klubilla tai jossain erikoisemmassa sijainnissa, ja esitys lähetetään tasokkaana livelähetyksenä kotikatsomoihin.

Alkukesästä tällaisia etäkeikkoja ovat tehneet esimerkiksi ­Stam1­nan, Amorphisin ja Lost Societyn kaltaiset kotimaiset suosikit. Tulevia keikkoja voi etsiä esimerkiksi sellaisista palveluista kuin Semilive.fi­, Keikalla.fi, Livestreamtv.fi ja Gram-O-Live.

Niinpä oluen ja musiikin yhdistelmästä voi oikeastaan nauttia vapaammin kuin tavallisesti. Sen sijaan, että seuraisi konserttia yleisömassan seassa, voi rakentaa itselle ja kavereille oman privaattikeikan olohuoneeseen, parvekkeelle, mökille tai vaikka puistoon – mihin tahansa, missä nettiyhteys toimii ja äänentoisto on kunnossa.

Jos tilanteesta haluaa todella erityisen, kannattaa juomapuoleenkin satsata asianmukaisesti. Fat Lizard -panimon valikoimista löytyy oluita jokaisen musiikkityylin yhteydessä nautittavaksi, oli kysymys sitten raskaasta rockista tai unelmoivasta popmusiikista.

Rockmusiikin kanssa toimii parhaiten – kuten nimestäkin voi arvata – Lake Bodom Lager. Yhteistyössä Children of Bodomin kanssa tehty olut on väriltään meripihkainen lager, jonka tuoksu on maltainen, hennon karamellinen ja mausteisen humalainen. Humalana käytetyn Tettnangerin yrttisyys ryhdittää hennon karamellista mallasvartaloa.

Pikanttina yksityiskohtana mainittakoon, että osa oluessa käytetystä vedestä on kannettu Espoon Bodominjärvestä, jonka veriseen historiaan yhtyeen nimi viittaa. Mikäpä juoma toimisi paremmin päänheilutuksen polttoaineena?

Kevyemmän popmusiikin kyytipojaksi sopii puolestaan Saison Rose, jota voisi kutsua myös pinkiksi vaihtoehdoksi samppanjalle. Runsaan vadelmainen artesaani-saison on suosittu myös oluita vähemmän nauttivien keskuudessa. Kun vaikkapa Yona laulaa liikkuvista pilvistä, Saison Rose saa kuulijan mielessä unelmat liikkeelle.

Mikäli et ole varma, minkä tyylinen olut päivän teemaan sopisi, Ankle Slapper American Pale Ale käy mihin tahansa tilanteeseen. Surffaajien kanssa yhteistyössä tehty, nilkkoja vasten läpyttelevien aallonpoikasten mukaan nimetty olut tuotetaan vuonna 2012 markkinoille tulleen Mosaic-humalan avulla, ja mallaspohjan karamellimaltaat antavat juomalle erityisen kauniin värin. Tämän oluen kanssa sopii kuunnella mitä tahansa iskelmästä hiphopiin.

Kotikatsomoissa voi keikan äärellä myös syödä hyvin ilman, että tarvitsee pelätä hiekkakentän pölyn tunkevan lautaselle. Fat Lizardin oluet sopivat myös ruokajuomiksi – kukin erilaisen aterian yhteyteen.

Lake Bodom Lager toimii erityisesti makkaroiden, riistan tai vaikkapa grillivihannesten kera. Saison Rose on omiaan juustojen, kasvisruokien ja kevyiden kana- ja kalaruokien yhteyteen. Ankle Slapper American Pale Ale sopii kuin valettu hampurilaisten, pizzan ja tuhdimpien salaattien kyytipojaksi.

Kotikatsomoihin on tarjolla keikkojen lisäksi muitakin huomionarvoisia musiikkiesityksiä. Koronakuukaudet ovat poikineet esimerkiksi kaikenlaisia karanteeniäänityksiä, joissa maineikkaat muusikot esittävät ohjelmanumeroita, jollaisia ei normaalioloissa kuultaisi.

Anthraxin rumpali Charlie Benante on ystäviensä kanssa äänittänyt tulkintoja niin Iron Maidenin, Rushin kuin Beastie Boysin kappaleista. Koomikkotähti Jimmy Fallon on julkaissut housebändinsä The Rootsin kanssa mainioita versioita Queenin ja The Policen hitestä. Roger Waters julkaisi liikuttavan karanteeniversion Pink Floydin Mother-ikivihreästä. Youtubesta löytyy tällaisia esityksiä vaikka millä mitalla.

Itse kukin voi myös rakentaa omia soittolistojaan vaikkapa niiden artistien tuotannosta, joita aikoi tänä kesänä käydä festareilla katsomassa.

Siitä sitten vain puistoon tai mökin pihanurmelle kaveriporukalla istuskelemaan, musiikkia fiilistelemään ja asianmukaisia juomia nauttimaan!

Koronavirus voi yrittää tulla ja viedä meiltä kesäjuhlamme. Yritykseksi se kuitenkin jää, sillä festivaaliyleisö keksii kyllä keinot – sekä musiikista että oluesta nauttimiseen.


Ankle Slapper American Pale Ale

  • Maku
    Raikas ja kauniin karamellisen värinen. Mosaic-humalan moniulotteiset, kevyet trooppisen hedelmäiset vivahteet pääsevät hyvin esiin.
  • Ruokasuositus
    Hampurilaiset, pizza, lohikalaruuat, grilliruoka, tuhdit salaatit.
  • Tarjoilulämpötila
    Tarjoillaan viilennettynä, 8–12 °C.

Lake Bodom Lager

  • Maku
    Yrttimäinen kärki, hennon karamellinen mallasvartalo. Jälkimaussa kevyt maltaisuus ja suuta puhdistava humalan katkero.
  • Ruokasuositus
    Makkarat, riista, sieniruoat, pataruoat, rasvainen kala, grillivihannnekset.
  • Tarjoilulämpötila
    Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C.

Saison Rose

  • Maku
    Samppanjahiivalla viimeistelty aromiprofiili, puhtaan vadelmainen maku ja pirteä humalointi.
  • Ruokasuositus
    Juustot, kasvisruoat, kevyet kana- ja kalaruoat.
  • Tarjoilulämpötila
    Tarjoillaan viilennettynä, 8–10 °C.

Lisää luettavaa