Etsi
Tuska / Suvilahti, Helsinki / 27.6.2026
Blind Channelista ja The Rasmuksesta tuttujen hahmojen visioiman Hokka-yhtyeen missiona on tehdä 2000-luvun alusta mahtava taas. Matti Riekin toimittama juttu on julkaistu Soundissa 4/26.
Palaye Royale, Hokka / Allas Live, Helsinki / 17.6.2026
Kiertueporukan viimeistelee nykypäivän rocksoundia edustava St. Aurora.
Joel Hokka (ex-Blind Channel), Pauli Rantasalmi (ex-The Rasmus) ja Jimi Aslak johdattavat kuulijan rohkeasti synkkään, mutta inhimilliseen maailmaan.
"Sen lopullisen palaverin jälkeen mulla oli vähän kuin vankilasta vapautuneen olo", Hokka kertoo erottamisestaan Matti Riekin toimittamassa haastattelussa.
Vuoden neljäs Soundi-lehti kaupoissa perjantaina 24. huhtikuuta.
"Riffi ammentaa vaikutteita hevimetallin juurista ja melodiat kaikuvat pohjoisen pimeydestä", Joel Hokka kuvailee viimeisimmän hengentuotteensa antia.
Heart Said No on kolmas singlemaistiainen Joel Hokan soolobändin Via Miseria IV -debyyttialbumilta.
Death by Cupid’s Arrow on laulu rakkauden ei-niin-kivalle puolelle, laulaja avaa.
Ei muuta kuin kipin kapin äänestämään!
Hokka-yhtye julkaisee debyyttialbuminsa keväällä ja nousee ensimmäistä kertaa keikkalavalle loppuvuodesta.