Apparatus | Eläinten sinfoniaa

Apparatus-sarjassa tehdään poimintoja musiikkiteknologian kiehtovasta historiasta. Osa 7/19.

Gorba hyppii seinille ja näkee olemattomia aaveita, kun kuuntelen Coltranea. Jatsi ei ole kissojen lempimusiikkia, se on huomattu moneen kertaan, mutta kun syntetisaattorista löytyy sopiva soundi, alkaa kissa laulaa mukana. Avautuvan synafiltterin ääni muistuttaa erehdyttävästi kissan nau’untaa. Se on kieltä, jota me molemmat ymmärrämme. Tai ainakin se vaikuttaa meihin molempiin.

Ihminen on kommunikoinut eläinten kanssa aikojen alusta asti. Ja kuten etnomusikologien tunnettu lausahdus kuuluu: ihminen osasi laulaa ennen puhumista, aivan kuten eläimetkin. Ensin oli äänteet ja äänenpainot – be-bab-ba-lula – ja vasta sitten tulivat sanat. Kuitenkin vasta erilaiset tieteelliset apparaatit ja tutki mukset ovat tuoneet selkoa siihen, miten eläimet ihmisen ohella tuottavat musiikkia ja nauttivat siitä.

Eläimillä on omat kulttuurinsa, jotka eivät noudata ihmisen kehittämiä sääntöjä. Usein eläinten musiikillisesta maailmasta, luonnosta, on kuitenkin etsitty ”ihmismusiikin” ominaisuuksia. Jo Ludwig Wittgenstein totesi: ”Jos leijona osaisi puhua, emme ymmärtäisi sitä.” Monilla eläinlajeilla on takanaan huomattavasti pidempi historia maan päällä kuin meidän ihmislajillamme, ja esimerkiksi valaiden ja norsujen luomat äänelliset kommunikaatiosysteemit ovat vertaansa vailla. Eroavaisuuksista huolimatta suhteessamme musiikkiin on myös yhteisiä piirteitä: niin ihminen kuin eläinkin liikkuu rytmissä ja voi kokea musiikin kauneuden. Ja mistäpä muustakaan ihminen on aluksi hakenut innoitusta ääntelylleen kuin luonnosta?

Tunnetun luontoäänien nauhoittajan Bernie Krausen mukaan jokaisessa luonnontilaisessa metsässä on ”soivat palstansa”, joista vastaavat metsän asukkaat hyönteisistä petoelämiin. Metsän äänimaisema soivine palstoineen toimii ikään kuin omana kokonaisuutenaan: jokainen laji etsii paikkansa, jonka se voi täydellisesti valloittaa. Kokonaisuuden rytmi säilyy muuttumattomana, sillä kun tietyn lajin jokin yksilö keskeyttää ääntelyn, toinen jatkaa. Krause kutsuu tämänkaltaista luonnonsinfoniaa biofoniaksi: ”Kaikki luontokappaleet ääntelevät luonnonvaraisella ja koskemattomalla alueella suhteessa toisiinsa. Kuten orkesterin instrumentit, jokaisella on käytössä oma taajuusalue, rytmi ja ääni.”

Ympäristötekijöillä on vaikutusta eläinkuntaan, ja muutosten myötä myös niiden äänellinen käyttäytyminen muuttuu. Yksi menestyksekäs omien taajuuksien valtaaja on urbaani tikka. Se hakkaa katulyhdyn metallista kupua, koska siitä lähtevä ääni on vaikuttavampi ja kuuluu kauemmaksi kuin puunrungosta lähtevä koputus. Mitä kovempi ääni, sitä laajemman reviirin lintu valloittaa itselleen kovaäänisessä kaupunkiympäristössä.

Linnut ovat eläinkunnan tunnetuimpia muusikoita. Ensimmäisen tiedossa olevan eläinäänityksen teki Ludwig Koch vuonna 1889, kun hän äänitti Intiassa shama-linnun ääniä vahasylinterille Edisonin fonografilla. Useiden lintulajien äänentuottomekanismit ovat paljon monimutkaisemmat kuin ihmisellä ja linnut laulavat myös moniäänisesti, mikä on vasta hiljattain huomattu. Kalifornialainen suopeukaloinen saattaa laulaa naapurinsa kanssa 120 teemaa kestävän konserton, jossa aiheet seuraavat call-andresponse-pohjalta. Vertailevasta eläintieteestä kiinnostuneet neurologit ovat tutkineet jopa pääskyjen aivotoimintaa. On havaittu, että kun naaraspääsky kuuntelee koiraan laulua, aktivoituvat sen aivoissa samat osat kuin ihmisellä hänen kuunnellessa lempimusiikkiaan. Lintujen tulkittiin jopa näkevän unia laulamisesta.

Eläinten musiikin tutkimisessa on vain mielikuvitus rajana, mutta joskus siitä on myös konkreettista hyötyä. Vuonna 2001 Leicesterin yliopiston tiedemiehet selvittivät lehmien suhdetta musiikkiin. Yhdeksän viikon kokeessa heille selvisi, että rauhalliset kappaleet kuten R.E.M.:n Everybody Hurts, Simon & Garfunkelin Bridge Over Troubled Water ja Beethovenin Pastoraalisinfonia saivat lehmät tuottamaan päivässä kolme prosenttia enemmän maitoa! Vaikuttavana tekijänä pidettiin stressin vähenemistä.

Artikkelin pääasiallisena lähteenä on käytetty Petri Kuljuntaustan kirjaa Äänen extreme (Like, 2006)

Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 10/2017

Lisää Apparatus-juttuja löydät täältä.