1980-luvun alussa melko harva muusikko ajatteli vakavissaan musiikin tekemistä tietokoneella. Syntetisaattorit ja rumpukoneet olivat alkaneet valloittaa musiikkimarkkinoita, ja muusikoille mainostettiin uudenlaisia koti-studioita, neliraitureita, joissa ääni tallennettiin c-kasetille. Tietokoneiden suunnittelussa ei ollut kiinnitetty toistaiseksi suurta huomiota ääniin tai musiikkiin. Esimerkiksi vuonna 1981 julkaistu IBM PC suunniteltiin toimistokoneeksi, joka kykeni ainoastaan yksiääniseen ”piipitykseen”. Ensimmäinen Macintosh-tietokone oli vasta suunnitelmana insinöörien työpöydällä.
Vuonna 1982 markkinoille ilmestynyt Commodore 64 muutti nopeasti pelin hengen. ”Kuusnelonen” oli kotitalouksille suunniteltu viihdekone, jolle julkaistujen pelien rinnalla esittäytyvät ensimmäiset varsinaiset pelimusiikin säveltäjät. He tekivät varta vasten pelien tunnelmaan sopivaa musiikkia ja kehittelivät tapoja saada Commodoren SID-piiristä irti mahdollisimman monipuolisia ääniä.
C64:n ja pian myös muiden koneiden ympärille muodostuneessa demoskenessä konemusiikkia luotiin aluksi itsetehdyillä ohjelmilla ja ohjelmakoodilla. Tilanne kuitenkin muuttui vuonna 1985 julkaistun Commodore Amigan myötä. Se oli ensimmäinen kotitietokone, joka tuki ja toisti digitoituja ääniä – tosin vain 8-bittisia – kun aiemmin tietokoneiden äänet olivat perustuneet pelkkään äänipiirin tuottamaan FM-synteesiin.
Musiikin tekeminen kotitietokoneella lisääntyi ja helpottui merkittävästi Amigalle suunniteltujen musiikkiohjelmien myötä. Ensimmäisen tracker-ohjelman Ultimate Soundtrackerin kehitti vuonna 1987 saksalainen Karsten Obarski. Tracker-ohjelmassa yhdistyvät sekvensserin ja samplerin ominaisuudet. Käyttäjän tehtävänä oli asettaa digitoidut ääninäytteet eli samplet haluamaansa rytmiin käyttöliittymän aikajanalle. Tarvittiin oikeastaan vain matematiikkaa – ja sävellystaitoa.
Vapaaseen lähdekoodiin perustuva Soundtracker toimi esikuvana useille uusille ohjelmistoille. Suomalaisen Finnish Goldin vuonna 1988 julkaisema Future Composer oli yksi ensimmäisistä C64-käyttäjien keskuuteen levinneistä sävellysohjelmista. Niin ikään suomalainen oli vuonna 1990 julkaistu PC -trackereiden edelläkävijä Scream Tracker. Äänenlaadulliset rajoitteet poistuivat vuonna 1994 ruotsalaisen Tritonin julkaiseman Fast Tracker II:n myötä. Se oli ensimmäinen trackeri, joka tuki cd-tasoista digitaalista ääntä.
Amigan verrattain hyvien ääniominaisuuksien takia se oli suunnannäyttäjä äänentoiston saralla 1980- ja 1990-luvun taitteen ajan. Myös MIDI-liitännällä varustetulla Atari ST:llä oli vannoutuneet faninsa. 1990-luvun edetessä tämä alkoi muuttua, kun Amigan peruslaitteistossa ei tapahtunut juuri lainkaan merkittäviä muutoksia, ja ensimmäiset monikanavaiset äänikortit julkaistiin PC:lle. Yhdistävänä tekijänä erimerkkisille koneille toimivat trackerit.
Tracker-musiikin perusparametri on sekvenssi, toistuva rytmillinen tai melodinen aihe, joita perätysten asettamalla musiikkikappale rakentuu. Varhaiset tracker-ohjelmistot olivat 4-kanavaisia, eli niillä saattoi soittaa vain neljä ääntä samanaikaisesti. Kappaleen kaikki ”instrumentit” oli saatava mahtumaan neljälle raidalle. Yhdelle kanavalle oli mahdollista sijoittaa kuitenkin esimerkiksi kokonainen rumpukomppi, jolloin tilaa jäi enemmän muille soittimille. Tämä, sekä erilaisten ääniefektien tekeminen, vaativat kekseliäisyyttä säveltäjä–ohjelmoijalta. Äänenmuokkaus- ja miksausominaisuuksiltaan trackereissa oli kuitenkin puutteensa. Tätä puutetta paikkasivat myöhemmin VST-plug-in-tuella ja parametrien automaatioilla varustetut trackerit. Tästä ei ollut enää pitkä matka nykyisen kaltaisiin DAW-ohjelmistoihin. Oikeastaan vain käyttöliittymän graafinen ilme on muuttunut.
Tracker-musiikissa suositut tyylilajit ovat heijastelleet kulloisiakin elektronimusiikin trendejä, mutta erityisesti niille ominainen on 8-bittisiä ”lelusoundeja” suosiva, kujeilevan melodinen chiptune. Ideologisesti tracker-skene oli DIY-asenteineen ja hakkerietiikkoineen paremminkin sukua punkille luoden pohjaa harrastelijamaisen elektronisen musiikin laajemmalle leviämiselle ja erilaisille kokeiluille.
Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 6/2018
Lisää Apparatus-juttuja löydät täältä.
