Vuonna 1935 yhdysvaltalainen säveltäjä Conlon Nancarrow ryhtyi säveltämään musiikkia automaattipianolle. Automaattipiano, eli pianola, oli kehitetty 1800-luvun lopulla ja se oli oman aikansa huipputeknologiaa, joka reikäkortille tallennetun informaation mukaisesti näppäili pianon kieliä. Syy, miksi Nancarrow erikoistui säveltämään juuri automaattipianolle, oli selkeä: hän oli tyytymätön muusikoiden vajavaisiin esityksiin.
Automaattipiano oli kehittyneestä teknologiastaan huolimatta mekaaninen laite. Varsinaiset älykkäät, itse ajattelevat koneet elivät 1930-luvulla vielä scifi-utopioissa. Nyt 2000-luvulla monet utopiat näyttävät toteutuneen ja Stanley Kubrickin eeppisessä Avaruusseikkailu 2001 -elokuvassa hurmannut, tunteellinen HAL 3000 -supertietokone on täällä! Koneet ja robotit pystyvät tekemään itsenäisiä ratkaisuja ja simuloimaan tunteita – ja tietysti tuottamaan uutta musiikkia!
Tekoälyä on sovellettu kuitenkin jo pitkään musiikin tutkimiseen ja tekemiseen. Belgialainen Godfried-Willem Raes alkoi jo 1960-luvun lopulla säveltää musiikkia roboteille, jotka hän myöhemmin myös rakensi. Ensimmäinen tekoälyn ja musiikin mahdollisuuksia tutkiva projekti International Computer Music Conference (ICMC) käynnistettiin jo vuonna 1974. Nyt markkinoilla on tarjolla lukuisia ”band in a box” -tyylisiä efektilaitteita, jotka laativat kitaransoiton ympärille säestyksen hetkessä. Musiikkikirjastoissa ja -arkistoissa on siirrytty erilaisiin musiikintunnistamispalveluihin, joiden avulla on mahdollista hakea musiikkikappaleita valtavasta datasta. On kehitetty erilaisia applikaatioita, joilla voi generoida musiikkia tietyn tyylilajin reunaehtojen mukaisesti.
Tekoälyllä on tietysti huomattavasti helpompaa tehdä elektronista musiikkia kuin klassista kitarabändiä. Elektroninen musiikki perustuu laitteiden ohjelmointiin ja on vain dataa. Sitä voidaan mallintaa loputtomiin asti. Kun koneet voivat generoida hyvää teknoa valituilla parametreilla, onko ihmisen panoksella tässä kehityksessä enää mitään merkitystä? Mutta osaisiko tekoäly tehdä oikeaan paikkaan vaikuttavan fraseerauksen tai yllättävän dynaamisen aksentin? Tuskinpa. Ja juuri tulkinnassa, fraseerauksessa ja aksenteissa piilee musiikin puhuttelevuus. Sen elämää jäljittelevä ominaisuus.
No, tietysti tähänkin on nyt kehitteillä sovellus. Yhdysvalloissa maan puolustusministeriön rahoittama The Defence Advanced Research Projects Agency (DARPA) on opettanut tekoälyä soittamaan jazzia. Syynä ei ole kuitenkaan puolustusministeriössä koettu rakkaus jazzia kohtaan, vaan jazzissa tapahtuva improvisaatio. Mikäli kone oppii improvisoimaan jazzia, se kykenee todennäköisesti myös improvisoimaan taktisia kuvioita sodankäynnissä. Shakkimestarit ovat eilispäivän älyköitä. Todellisia taktikoinnin mestareita ovat jazz-muusikot!
Tämä kauhistuttava visio tulevaisuuden musiikista saa musiikin rakastajat ja muusikot kauhun valtaan. Tuleeko (valtavirta)musiikista geneeristä jytkettä, rappioajan karaokea? Muuttuuko eronteko ihmisen sekä koneilla generoidun ja esitetyn musiikin välillä merkityksettömäksi? Kenties käy niin, että alamme liittää inhimillisiä tunteita robottien tekemiin musiikkiesityksiin? Tulevaisuus on varattu karismaattisille tähdenlennoille.
Teknologian voitonparaatia on mahdoton pysäyttää, sillä se edistää niin monien vaikutusvaltaisten tahojen – ennen kaikkea kapitalismin – etuja. Mutta kuten usein yhteiskunnallisissa ja kulttuurisissa murroksissa, seuraukset lienevät kahtalaiset. Koneita tullaan hyödyntämään musiikinteossa entistä enemmän, mutta samalla suhtautuminen perinteisillä instrumenteilla soitettavaan musiikkiin muuttuu. Ja musiikkikentän pirstaloituminen kiihtyy.
Teksti: Sami Nissinen
Julkaistu Soundissa 8/2017
