Osaltaan hilpeänkin levyn pohjalla kytee tumma pohjavire. Pitkän uran tehneet muusikot ovat joutuneet seuraamaan monien kollegoidensa poismenoa viimeisten vuosien aikana, ja se on osaltaan vaikuttanut myös Green Dayn kolmanteentoista albumiin.
– Olemme menettäneet paljon hienoja muusikoita viimeisten vuosien aikana oli sitten kyse Princestä, Chesteristä (Bennington) tai Chris Cornellista. Välillä huomaan vain ajattelevani, että on olemassa jonkinlainen rokkarin elämänkaari ja seuraavana voin olla vuorossa minä. Silloin pitää vain koputtaa puuta ja kiittää joitain onnea tuovia tähtiä, että olen edelleen mukana pelissä, Armstrong hymähtää.
Pitkän uran salaisuus löytyy Green Dayn kolmikon mukaan hauskanpidosta. Vaikka matkalle on osunut alhon hetkiä, myöntää Armstrong että kaikkein kovin addiktio löytyy onnistuneen biisinkirjoittamisen taiasta.
– Jokaisen levyn kohdalla lähdemme metsästämään sitä samaa tunnetta, jonka saimme kun kirjoitimme biisejä teini-ikäisinä uran alkuaikoina. Jos sitä samaa vilpitöntä intoa ei enää löydy, on aika miettiä onko meillä enää tulevaisuutta yhtyeenä. Vielä näin ei ole käynyt.
Kovinkaan paljoa verta, hikeä ja kyyneleitä ei vuodatettu Father of All Motherfuckers -levyä tehdessä, tosin Armstrong hihittelee muita ruumiinnesteitä kyllä valuneen.
– Nämä nauhoitukset menivät todella nopeasti, osaltaan tietysti siksi että tiedämme mitä olemme tekemässä. Koko levyttämisen prosessi on aivan toista kuin silloin kun nauhoitimme ensimmäisiä levyjämme. Kiitos teknologia, Armstrong huokaa.
– Me emme ole muuttuneet kovinkaan paljoa yhtyeen alkuajoista, olemme edelleen samoja munapäitä. Tykkäämme pitää hauskaa ja juhlia, se on tosin vähän pelottavaa, koska emme tästä enää nuorru.
Green Dayn uralta löytyy useampiakin levyjä, joiden sanoma on edelleen hämmentävän ajankohtainen. American Idiot -albumi voidaan helposti siirtää tähän päivään, eikä Dookienkaan sanoma ole hiipunut vuosien varrella.
– Uskoisin sen johtuvan rehellisyydestä, sekä lyriikoissa että musiikissa. Jos jompi kumpi ei tunnu oikealta, jätämme biisin vain tekemättä. Meillä on todella vähän toleranssia paskanpuhumiseen, Mike Dirnt nauraa.
– Kun soitamme yhdessä, siinä on niin paljon taikaa että laitoimme yksisarvisen levymme kanteen, Armstrong veistelee.
Harvan yhtyeen ydinryhmä on säilynyt yhtä muuttumattomana kuin Green Dayn. Bändin ura ei ole ollut pelkkää ylämäkeä, ja Armstrong kuvaileekin sitä enemmän vuoristoradaksi.
– Olemme julkaisseet levyjä kuten Dookie ja Insomniac, joista toisesta tuli valtava menestys. Olemme varmaankin aina vain istuneet kyydissä ja tehneet mitä osaamme.
– On vaikeaa tasapainotella epävarmuuden ja sen välillä, ettei välitä paskaakaan mitä muut ajattelevat. Kun sitten saat sen salamaniskun ja onnistuneen kappaleen – se on uskomattoman palkitsevaa. Kova työ astuu kuvaan siinä välissä kun mikään ei tunnu onnistuvan.
– Levyjen tekemisen vaikeus on saada se näyttämään helpolta. Välillä tunnen olevani maailman kovin biisintekijä, kunnes seuraava kappaleeni on surkea ja ajattelen olevani todellinen olen luuseri, Armstrong nauraa.
Teksti: Laura Vähähyyppä
Artikkeli on katkelma Soundissa 1/19 julkaistusta haastattelusta. Green Day esiintyy Suomessa 27. toukokuuta Helsingin Suvilahdessa.
