Aurinko paistaa vaihteeksi Daisyllekin

18.2.2008 12:31

Epäonninen turkulaisyhtye Daisy julkaisee It's About Time -kakkoslevynsä 20.2. Bändin debyyttialbumista A Girl's Best Friend onkin ehtinyt vierähtää jo neljä ja puoli vuotta.

Epäonninen turkulaisyhtye Daisy julkaisee It’s About Time -kakkoslevynsä 20.2. Bändin debyyttialbumista A Girl’s Best Friend onkin ehtinyt vierähtää jo neljä ja puoli vuotta.

Laiskuudesta ei käy yhtyettä silti syyttäminen – Daisy on vain ollut suunnattoman epäonninen. Erään kerran tietokoneen kovalevy tuhoutui ja toisen kerran orkesterin treenikämppä paloi kahdesti kahden päivän aikana. Harjoitustilansa tuhoutumisen yhteydessä Daisy menetti studionsa, laitteistonsa ja soittimensa – sekä uuden materiaalin.

Mutta nyt, monien vastoinkäymisten jälkeen Daisy on valmis toisen albuminsa It’s About Timen julkaisuun. Pitkäsoitto on valmistunut Egotripin Knipin suosiollisella avustuksella. Mies on ollut vahvasti mukana albumin tuotannossa, suunnitellut sen kansitaiteen ja ottanut yhtyeen tuoreet promokuvat.

www.daisyband.com

Lisää luettavaa