Ennakkokuuntelu: Kairon; IRSE! teki jälleen albumin, jonka luokitteleminen on mahdotonta – kuuntele Polysomn

9.9.2020 16:00

Kotimanen Kairon; IRSE! julkaisee 11. syyskuuta kolmannen albuminsa. Soundin lukijat voivat tutustua tähän Polysomn-nimiseen tuotokseen jo muutaman päivän etuajassa, joten klikkaa alempaa soitin päälle ja kuuntele, mitä yhtye on tällä kertaa loihtinut kasaan. Siinäpä riittääkin pureskeltavaa hetkeksi aikaa.

Levy-yhtiö kertoo, että pitkään haudutettu ja bändin itsensä tuottama albumi nostaa orkesterin ilmaisun uusiin ulottuvuuksiin. ”Uusi levy saattaa paikoitellen tuoda mieleen Dungenin kaltaisten yhtyeiden melodiset ratkaisut, My Bloody Valentinen vaihtoehtoisen fuzzkitaravalliin perustuvan äänimyrskyn tai Slowdiven kuplivan
unenomaisen tunnelman”, Svart Recordsin väki kuvailee julkaisuaan. Kovan luokan referenssejä!

Kairon; IRSE! nähdään loppuvuodesta levyjulkaisukeikoilla 4. joulukuuta Helsingin Korjaamolla sekä 5. joulukuuta Tampereen Olympia-korttelissa. Bändin Facebook-kanava löytyy täältä. Ja siitä levy soimaan:

Lisää luettavaa