Ensinäyttö: Anna Kokkonen tapasi puolisonsa Korson Ankkarockissa, nyt rakkaustarinasta syntyi laulu

23.4.2020 13:02

EDIT: Mikäli video ei näy yläpuolella, katso se täältä.

”Hyvän mielen lohtubiisejä” esittävä laulaja-lauluntekijä Anna Kokkonen julkaisee uuden Sydänlaulu-singlen huomenna 24. huhtikuuta. Soundin lukijat pääsevät kuitenkin tutustumaan aiheeseen jo päivää ennen, joten katso singlen kyytipojaksi tehty musiikkivideo alempaa.

Kokkonen kertoo, että kappale sai innoitusta aika suurista asioista. Ensinnäkin biisin taustalla on tarina laulajan omasta elämästä: Kokkonen tapasi puolisonsa ensi kertaa teini-ikäisenä Korson Ankkarockissa, ja molemmat osapuolet tiesivät saman tien, että nyt on kehitteillä jotain suurta. Pariskunta on pysynyt yhdessä siitä lähtien. Lisäksi Sydänlaulua innoitti yleisluontosempi ajatus musiikin yhdistävästä voimasta.

”Näin isoa biisiä ei pystynyt tekemään kerralla. Se syntyi vähitellen, ja siihen meni kaiken kaikkiaan vuosi! En ole varmaan koskaan kirjoittanut biisin kertsiä uusiksi näin montaa kertaa. Tiesin tarkalleen miltä sen pitäisi kuulostaa, enkä voinut pitää sitä valmiina ennen kuin se vastasi täysin sitä järisyttävän isoa mielikuvaa, joka minulla oli”, Kokkonen kertoo.

Kokkonen on julkaissut aiemmin kolme albumia. Artistin yhtyeessä vaikuttaa muusikoita muun muassa Pyhimyksen livekokoonpanosta ja Poets of the Fallista. Kokkosen Facebook-kanava löytyy täältä.

Lisää luettavaa