Ensinäyttö: Lähes seitsemän vuoden valmistelu on lopussa – Peura julkaisee debyyttilevynsä, katso uusi video

Tämän albumin kanssa ei ole ainakaan pilattu hommaa liialla sähläämisellä. Helsinkiläinen indiepop-artisti Peura, oikealta nimeltään Sonja Pennanen, julkaisee Failure-esikoislevynsä 25. lokakuuta. Tiedote kuvailee julkaisun käsittelevän muun muassa epäonnistumista, sen pelkoa ja siitä selviytymistä, yksinäisyyttä ja kateutta – kovia ja tuttuja aiheita itse kullekin. Levyn tuottajana on toiminut pääosin Lake Jonsista tuttu Mikko Pennanen.

Soundissa tulee nyt ensi-iltaan Hindsight-singlen video, katso se yläpuolelta. Hindsight syntyi tekijän mukaan ”noin vuoden kestäneen taiteellisen blokin jälkeen, kun reflektoin joitakin haaveita ja niiden ohjaamana tehtyjä valintoja, jotka jälkeenpäin olivat alun perinkin menneet ohitse siitä, mitä todella halusin elämältä ja musiikilta”.

Peuran Facebook-sivut löytyvät täältä. Artistilla ei näytä olevan tällä hetkellä merkittynä keikkoja kalenteriin, mutta niistä varmasti tiedotetaan edellä mainitussa osoitteessa, mikäli esiintymisiä ilmaantuu.