Se osa joka rikkoo oli ensimmäinen sinkku uudelta levyltä. Biisi käsittelee kamppailua, luopumista jostain kertojaa tuhoavasta. Lyriikat tuntuvat perin juurin omakohtaisilta.
– Viime vuosina keho on muuttunut sellaiseksi, että kahvin pitää olla kofeiinitonta ja kaljan alkoholitonta, Joa naurahtaa.
Hän kertoo, että on biisin tekstistä puhuessa yrittänyt käyttää kiertoilmaisuja, vaikka kaikki ovat tienneet mistä on kyse.
– Alkoholi on ollut helvetin iso asia suuren osan elämästä, mutta ei siitä jaksa hirveästi puhua. Jossain vaiheessa tuli seinä vastaan. Rupesi keho ja mieli olemaan sellaisessa kunnossa, että elämäntaparemontti tuli tehtyä pakon edessä.
Sen lisäksi, että viina ei puhututa, on teksteistä vaikenemiselle myös toinen lähtökohta. Se on lähes yhtä ikiaikainen kuin alkoholi ja sen mukanaan tuomat ongelmat.
– Kun kuulija liittää teksteihin omat kokemuksensa, niin pilaako kokemuksen, että mä alleviivaan omaa dokaamistani. Lyriikoista on hankala puhua, minkä vuoksi yritän kierrellä ja kaarrella.
Biisin valmistuttua Joa pohti, onko kappale liian perus-Saraa.
– Se on otettu tosi hyvin vastaan, joten pelot olivat turhia.
Joa nyökyttelee hyväksyttävästi analyysilleni, kun pohdin Pimeyden olevan tuttua, mutta ei turvallista, vaan jollain tavalla synkkää ja uhkaavaa.
– Biiseissä on uhkaavaa tunnelmaa, jota ei ole aiemmin ollut. Hurahdin Netflixistä löytyvään Dark-sarjan tunnelmaan, josta myös nimi pitkäsoitolle löytyi. Sarjan tunnelma ja soundtrack jäi kummittelemaan. Halusin tuoda kappaleisiin vahvoja, vinksahtaneita ja pimeitä tunnelmia.
Kovin useasti Sara (nykykokoonpanossa Joan lisäksi toinen perustajajäsen Kristian Udd, kosketinsoittaja Marko Kivelä ja rumpali Andreas Bäcklund) ei ole vierailijoita levylle kutsunut, eivätkä fiittaajat ole olleet sieltä arvattavimmasta päästä. Diablon Rainer Nygård kävi karjumassa Saattueella 2003 ja Pimeydeltä löytyy Juho “Jun-His” Vanhanen (Oranssi Pazuzu) kähisemässä. Siinä välissä Ringa Manner (Ruusut, Pintandwefall, The Hearing) vieraili Soluksella.
– Hurahdin Oranssi Pazuzuun aika kovasti heidän viimeisen levyn ja striimikeikan myötä. Naulauduin olohuoneen sohvalle katsomaan keikkaa. Se oli kaikkineen niin upeasti toteutettu: visuaalisuus, biisit, kaikki, Joa ihastelee.
Oranssi Pazuzun vaikutus oli jossain levynteon vaiheessa siinä määrin väkevä, että Mestarin Kynsi on myös vaikuttanut siihen, mihin suuntaan Pimeys on mennyt.
– Kelasin, että tulisiko Jun-His mukaan. Alun perin ajatuksena oli, että säkeistössä laulettaisiin päällekkäin. Se ei toiminut, ja vahingossa testasin siirtää lauluraitaa väliosaan. Siitä se löysi paikkansa.
Joa on selvästi innoissaan kappaleesta ja toivoo, että jossain vaiheessa järjestyisi keikkoja, joihin Jun-His pääsisi mukaan.
– Upeata, että saatiin hänet mukaan. Kontrasti Jun-Hiksen ja kertosäkeen välillä on tosi makea.
Ymmärrettävistä syistä lyriikat eivät ole Joalle mieluisin puheenparsi, mutta en malta olla nostamatta esiin kolmatta sinkkubiisiä Irtoavat leuat. Teksti on mahdollista lukea jopa yhteiskuntakritiikiksi, jollaista ei aiemmin ainakaan sinkkubiisin muodossa ole Saralta totuttu kuulemaan.
– Se on yritys kritisoida vallitsevaa somekeskustelukulttuuria. Kaikilla on vastaus ja mielipide joka ikiseen asiaan. Ja kaikkien täytyy sanoa ne tässä, heti ja nyt. On tullut fiilis, etteikö vaan voida olla hiljaa.
Joa jatkaa pohdintaa sillä, että tarvitseeko oma mielipide saada saman tien kaikkien kuuluville ja pitääkö somekeskusteluille antaa mediassa niin hirveästi näkyvyyttä.
– Keskustelupalstoilla asiat eivät tule ikinä ratkeamaan, ja vain pieni osa ihmisistä jaksaa vouhottaa. Biiseissä haluan välillä sivuta tällaista aihetta, mutta enemmän biisit ovat oman ympäristön ja kokemusten havainnointia.
Ilman suurempia ennustajan lahjoja on helppo povata kappaleen löytyvän myös alkutalven kiertueen biisilistasta.
– Sitä on ollut hauska treeneissä soittaa. Se on todella suoraviivainen biisi. Ei tarvitse kuin laittaa särö päälle ja mennä.
Teksti: Kaisla Mustakartano
Lue koko haastattelu Soundista 1/22.
