Muusikkona ja studioguruna tunnetulla Peter Tägtgrenillä ei ole ollut liiemmin vapaa-aikaa viime vuosina. Jos lähdetään liikkeelle vaikkapa kymmenen vuoden takaa, niin ensimmäisenä tulee vastaan Lindemann-yhtye. Tägtgren kirjoitti Lindemannin Skills In Pills -debyyttialbumin (2015) materiaalin ja nauhoitti sekä tuotti levyn Abyss-studiossaan.
Seuraavana vuonna ilmestyi Pain-yhtyeen studioalbumi Coming Home. Molemmat orkesterit tekivät tietenkin myös pitkiä kiertueita. Vuonna 2019 markkinoille saapui Lindemannin kakkoskiekko F & M ja pari vuotta myöhemmin ilmestyi Tägtgrenin pitkäaikaisen death metal -yhtyeen Hypocrisyn paluualbumi Worship. Kiertueet seurasivat taas toisiaan. Vuonna 2022 oli erikoisprojektin vuoro, kun Tägtgren ja Joe Lynn Turner julkaisivat Belly Of The Beast -studioalbumin.
Tänä päivänä Lindemann on jo jäänyt Tägtgrenin osalta historiaan, mutta Hypocrisy ja Pain ovat edelleen täydessä iskussa. Ensin mainittu työstää parhaillaan seuraajaa Worshipille, kun taas Pain on nyt palaamassa kahdeksan vuoden mittaiselta levytystauolta.
Puhutaan I Am -uutuuslevystä tuota pikaa, mutta lähdetään liikkeelle vuodesta 1996. Silloin nimittäin ilmestyi Painin nimetön debyytti.
– Herranen aika… Siitähän tulee ihan pian kuluneeksi peräti kolme-kymmentä vuotta! naurahtaa Tägtgren.
– Painin alkuvaihe oli varsin mielenkiintoinen. Minulla oli ideana tehdä jonkinlaista Goa trancea, mutta en sitten osannut käyttää koskettimia tarpeeksi hyvin, joten tavoittelemani soundimaailma jäi vajaaksi. Lisäsin sitten soppaan sähkökitaroita, ja Painin musiikista tulikin yhtäkkiä industrial metalia.
– Myös Hypocrisyn Abducted-levy (1996) liittyi läheisesti Painin alkuaikoihin. Abductedille tuli esimerkiksi kappale Slippin’ Away, ja se oli hyvinkin epätyypillinen Hypocrisy-biisi. Arvaapa miksi? No, Slippin’ Away oli ensin päätymässä Painin debyytille, mutta yhtäkkiä siitä tulikin Hypocrisyn kappale, hymähtää Tägtgren.
Miltä Painin varhaiset tuotokset kuulostavat tänä päivänä?
– Siellä on paljon hyviä juttuja, mutta hakemistahan se oli. Esimerkiksi puhtaasti – tai ainakin Hypocrisya huomattavasti puhtaammin – laulaminen oli haastavaa, mutta hiljalleen homma alkoi sujua. Mutta silti vasta Dancing With The Dead (2004) ja Psalms Of Extinction (2007) olivat ensimmäisiä Painin julkaisuja, jotka onnistuivat omien tavoitteideni mukaisesti.
Toukokuun puolivälissä ilmestyvä I Am on jo yhdeksäs Pain-pitkäsoitto.
– Uusi levy sai lentävän lähdön, sillä jo kesällä 2021 julkaistu single Party In My Head on noussut yhdeksi Painin suosituimmista kappaleista. Tein Party In My Headin pandemiasulkujen aikana, sillä halusin bileiden jatkuvan… Niin, jos ei muualla niin ainakin omassa päässäni. Ja tietenkin kuulijoiden päässä! naurahtaa Tägtgren.
– I Am on hyvin monipuolinen levy, ja Party In My Headin kaltainen bilebiisi on vain yksi osa kokonaisuudesta. Tämä on minun sooloprojektini – siitähän uuden levyn nimikin tulee – eikä Painilla ole mitään tiettyä, lukkoon lyötyä tyyliä. Ajatus on nimenomaan se, että teen Painin kanssa ihan mitä huvittaa. Joskus lopputulos on hyvinkin metallinen, toisinaan mieleen tulee vaikkapa Depeche Mode.
Poikasi Sebastian soittaa rumpuja Painin livekokoonpanossa. Lisäksi hän kirjoitti pari biisiä uudelle albumille.
– Sebastian sävelsi Revolutionin sekä Don’t Wake The Deadin, ja nämä kappaleet laajentavat Painin musiikillista maailmaa entisestään. Pyysin Sebastianilta paria biisiä juuri sen vuoksi, etten halua asettaa Painille mitään rajoja!
Pain saapuu Suomeen muutamankin kerran lähikuukausien aikana. Yhtye esiintyy Iisalmen Madfest-tapahtumassa 5. heinäkuuta, ja lokakuussa on luvassa muutaman keikan mittainen Suomen-rundi.
– Aion pitää Painin todella aktiivisena tämän ja ensi vuoden aikana. Luvassa on paljon keikkoja siellä ja täällä, sanoo Tägtgren.
– Ja sitten on Hypocrisyn seuraavan levyn vuoro. Ja sitten… No, katsotaan!
Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 4/24.