Heikki Hakkaraisen Viimeinen hyttynen sisältää runsaasti metaforia ja luontoa – Ennakkokuuntelussa villasukkaprogeyhtyeen toinen albumi

Bobby Beg

Varsinaissuomalainen ”villasukkaprogeyhtye”, viimeinen mohikaani ja haaveilija Heikki Hakkarainen julkaisee perjantaina 29. toukokuuta toisen pitkäsoittonsa Viimeinen hyttynen.

Soundi tarjoaa koko albumin jo nyt kuunneltavaksi aina julkaisupäivään saakka. Lisäksi laulaja-kitaristi Jouni Korhonen avaa kappaleiden taustoja ja tarkoituksia.

Satusaaret

– Kappaleessa asetutaan taivaanrannan maalarin saappaisiin ja huudetaan rakkaiden perään popsimalla sieniä ja juomalla punaviiniä. Samalla tämä maalari hakee hyväksyntää liittyä normaaleiden ihmisten ja yhteiskunnan jäseneksi. Voinko elää täällä teidän kanssanne ja onko se ylipäätänsä mahdollista? Annetaanko vielä kerran tilaisuus? Ei hätää, sillä tilaisuus tulee ja kuolevalle annetaan lohtua liljankukista. Satusaaret häämöttää kaukana ja kulkurin juna sinne meitä kaikkia kuljettaa. Biisin video kertoo taistelusta kiirettä vastaan.

Aika runnoo

– Kappaleessa kurkimme menneisyyteen. Pohdimme minne aika katoaa ja mitä tapahtuu, kun ei olekaan enää se villi ori, mikä jaksoi sekoilla aina aamun tunneille saakka. Miksi kaikki ei ole enää niin mukavaa ja ihmeellistä? Kaljakin maistuu miltei aina samalle. Oli miten oli, niin vaikeudet on tehty voitettaviksi. Kaksin on kauniimpaa katsella menneisyyteen ja muistella elettyä elämää. Vuoret on tehty ylitettäviksi!

Julmuri

Julmurissa sukelletaan utopistiseen mereen ja kysytään itseltä, voiko silloin rakastaa, jos painaa liipaisimen pohjaan ja kaivaa veljilleen hautaa? Julmurin virta on viedä lopullisesti mukanaan, kunnes lopulta nämä haaveilijoiden kuninkaat ovat armollisia suodessaan myös julmurille mahdollisuuden ja antaen pientä toivoa maailmalle.

Meduusa

Meduusassa virtaa sisäinen avaruus. Yhdistymme johonkin selittämättömään, mikä antaa rauhattomalle sielulle turvallisuuden tunnetta. Vai antaako? Moraaliset kysymykset vellovat kulkijan sisällä, seireenit laulaa ja majakka on kaukana. Matka on täynnä vaaroja, jopa meduusa hajoaa selittämättömäksi hyytelömössöksi tässä unimaisemassa. Korpit raakkuvat ja elämä on lähellä suistua hornankattilaan. Ei, ei ja ei. Näin ei voi käydä edes pahimmassakaan painajaisissa. Jotain on tehtävä ja on aika nostaa ylös patoutuman portti. Sisäiset lukot aukeavat, puro alkaa virtaamaan vapaasti ja kiireet kaikkoavat pois.

Onnellinen

– Biisi on kertomus miehestä, joka elää elämänsä tähtihetkeä. Tämä mies on päässyt hurvittelemaan Turun H2Ö-festivaaleille ja ilta tuo tullessaan upeita hetkiä esimerkiksi viinan salakuljetusta festivaalialueelle yhdessä oman tyttärensä kanssa. Taskumatti on kovaa valuuttaa illan tiimellyksessä, koska festaribisse on aivan törkeän kallista. Samalle taskumatille ajautuu myös miehen poikakin. Onnellisuus vaan kasvaa, mikä huipentuu kotimatkaan ja Ruissalon siltaan. Ilta on tyyni, bändit soittavat kauempana ja mies valuttaa kyyneleitä. Eikä mitä tahansa kyyneleitä, vaan onnen kyyneleitä.

Marsipaani

– Tässä laulussa teemme matkaa kuplan sisällä, josta ei kumminkaan ole helppoa löytää ulos. Ujous ja pelko ottavat liikaa valtaa ja elämä tuntuu vaikealta, kun ei ole ketään kenen kanssa murheitaan jakaa. Unettomia öitä, hikoilua ja kaikkea muutakin saastaa kuten sipsit lattialla, jotka tarttuvat ikävästi sukkiin. Tuntuu siltä kuin olisi lukittuna johonkin sisään. Kaikesta kurjuudesta huolimatta kukaan ei voi kahlita mielikuvitusta. Tämän avulla pääsemme pienelle romanttiselle yökävelylle, joka on pelastus ja pikkuhiljaa aamukin alkaa sarastaa. Vaikka valoa on, niin varjot vain seuraavat.

Viimeinen hyttynen

Viimeinen hyttynen vie meidät pienen rannikkokaupungin kesäyöhön. Ilta on nuori, kirjastonpuiston penkillä on kiva istuskella ja katsella kaupunginlahdelle. Tupakkaa ja olutta menee ajan ratoksi. Tänään on lempeä ilmassa, tuumailee tämä melkoisen paljon nuoresta iästä huolimatta nähnyt torikioskin kasvatti. Laulu vie usvaan ja järvelle missä neitonen tanssii. Ollaan värikyltin alla ja ei suinkaan ensimmäistä kertaa. Haaveita, romantiikkaa ja haikailua suuren maailman perään. Minne ne laivat menevät ja mistä ne tulevat?

Planeetat

– Kappaleessa liikumme syvänteissä, joita emme pysty järjellä selittämään. Laulu on eräänlainen toivomus paremmasta elämästä ja tulevaisuudesta ja siinä kehotetaan elämään hetki kerrallaan olemalla ajan renki. Sisäistä avaruutta ja tajunnanvirtaa. Tähti on vielä kirkas.