New Order julkaisi eilen onnistuneen paluulevyn Music Complete (lue Soundin arvio täältä). Yhtyeen alkuperäisjäseniin kuuluva kosketinsoittaja Gillian Gilbert jäi yhtyeestä sivuun vuonna 2001 hoitaakseen hänen ja (rumpali, kosketinsoittaja) Stephen Morrisin lapsia. Gillian palasi bändiin vuonna 2011 bändin aktivoiduttua taas ilman riitaisissa merkeissä poistunutta basisti Peter Hookia. Soitimme sydämellisesti naureskelevalle Gillianille.
Gillian, olit poissa yhtyeen toiminnasta kymmenen vuotta. Oliko vaikeaa pysyä sivussa?
– Erittäin vaikeaa. Ikävöin ihmisten seuraa, sekä managementia että bändikavereitani. Olemme olleet niin kauan niin tiivis yhteisö, joten tuntui omituiselta joutua eristyksiin. Ja etenkin kun Stephen jatkoi yhtyeessä koko ajan.
”Totuin jo siihen, että en ole bändissä.”
Millä mielellä kuuntelet sitä New Order -materiaalia, jota et ollut tekemässä?
– Tein tietoisen päätöksen, etten kuuntele niitä, Gillian väistää kysymyksen tyylikkäästi.
– Muistan, kun menin New Orderin keikalle pian sen jälkeen kun jäin sivuun. Katselin keikkaa yleisöstä, ja se oli ainoa kerta kun minusta tuntui todella pahalta.
– Totta kai kävin katsomassa Stepheniä keikoilla myöhemminkin ja osallistuin muutamiin palkintogaaloihin, mutta se kaikki tuntui menneeltä elämältä. Tavallaan totuin jo siihen, että en ole bändissä.
– Mutta sitten päätimme tehdä pari hyväntekeväisyyskeikkaa, ja ne tuntuivat todella mukavilta. Siitä se taas lähti.
Uusi levy on taas ilahduttavan syntikkapainotteinen parin edellisen levyn rocksoundien sijaan. Kuinka paljon se on sinun ansiotasi?
– No, vaikea sanoa. Get Readyn (2001) alla Bernard halusi koko ajan tehdä kitaravetoisen rockalbumin. Minusta se oli vähän omituista. Kaksi viimeistä albumia olivatkin hyvin kitarapainotteisia, ehkä liikaa samasta puusta veistettyjä.
– Nyt levyllä on tasaisemmin elementtejä meiltä kaikilta, ja totta kai siis myös minulta. Olen tällä levyllä paljon suuremmassa roolissa kuin Get Readylla. Ja on myös virkistävää tulla bändiin pitkän tauon jälkeen, pystyin tarkkailemaan kaikkea puhtain korvin.
Mikä teidän vanhoista levyistänne tuntuu sinusta läheisimmältä parilta Music Completelle?
– Joku sanoi että Technique (1989), ja niinhän se taitaa olla.
Stray Dog -biisillä on mukana Iggy Pop. Kuinka se tapahtui?
– Bernie kirjoitti runon, jonka halusimme hänen esittävän Iggy Popin tyylillä. Heh! Lopulta sanoimme, että miksi et vain kysy Iggyä mukaan. Iggy on roolissaan melkoisen pelottava, mutta samalla myös aika hassu!
Viimeiset 15 vuotta New Order on julkaissut levyjä erittäin verkkaisesti. Onko nyt luvassa tahdin kiihtymistä?
– Toivotaan niin! Nautimme tämän levyn tekemisestä, mutta toisaalta… kymmenen vuoden päästä olen, herranen aika, todella vanha! En minä halua olla bändissä niin vanhana.
Hookyn bassosoundi on aina ollut hyvin keskeinen osa New Order -soundia. Oliko vaikeaa täyttää hän lähtönsä jättämä kuoppa?
”Kymmenen vuoden päästä olen, herranen aika, todella vanha!”
– Tomin (Hookyn korvannut basisti Tom Chapman) alkuperäinen tehtävä oli korvata Hooky keikoilla, joten hän opetteli Peterin riffit täydellisesti. Mutta albumilla sellainen ei ole välttämättä hyvä asia, joten Tom onneksi toi mukaan reilusti myös itseään. Ne eivät ole helpot saappaat täytettäväksi, mutta Tom yrittää pitää sopivan tasapainon.
Bändin tasapaino on varmaan nykyään hyvin erilainen kuin Hookyn aikana? Etenkin hänellä ja Bernardilla (Sumner) taisi olla aika paljon kahnauksia.
– Tottahan se on, Gillian huokaisee selvästi epämieluisan aiheen edessä.
– Hooky yritti lähtiessään hajottaa New Orderin, mutta ei ole oikein heittää menemään kaikkien muiden elämää ja elantoa. Ja sitä paitsi, luulen että Hookykin nauttii siitä mitä hän nykyään tekee.
Teidän rakastetuimpiin albumeihin lukeutuva Low-Life ilmestyi 30 vuotta sitten. Tuntuuko kolme vuosikymmentä pitkältä vai lyhyeltä ajalta?
– Erittäin lyhyeltä! Muistan sen kaiken kuin eilisen, ja se tuntuu tapahtuneen viisi minuuttia sitten. Aika kuluu liian nopeasti.
Teksti: Mikko Meriläinen