Kiinnostaisiko hiustenleikkuu ennen kuin tutustutte levyvalikoimaan, sir? Punklevyliike muuttaa samoihin tiloihin parturi-kampaamon kanssa

3.2.2017 16:30

Teen Wolf Recordsin Jere Lehmus ja parturi-kampaaja Sirkku Rantanen keksivät idean, joka saattaa hyvinkin olla Suomessa ensimmäinen laatuaan: parivaljakko muuttaa yhtiöineen samaan osoitteeseen, joten pian Helsingissä toimii levyliike, jossa voi myös leikkauttaa hiuksensa. Nerokasta!

Osapuolet tiedottivat tänään sosiaalisessa mediassa, että uusi liike avataan 1. maaliskuuta osoitteessa Fleminginkatu 11. Jos Teen Wolfin punk- ja ug-orientoitunut valikoima ei ole vanhastaan tuttu, siihen voi tutustua esimerkiksi kaupan verkkosivuilla.

Kysyimme Lehmukselta hivenen päähänpiston taustoista ja liikkeen tulevaisuudensuunnitelmista. Lue miehen vastaukset alapuolelta. Mainio keksintö, kerta kaikkiaan.

Muutatte maaliskuussa samoihin tiloihin parturi-kampaamo Sirpan kanssa. Miten ja miksi idea tällaiseen yllättävään yhteistyöhön syntyi?

”Minullahan kävi nykyisen liiketilan kanssa sillä tavalla, että tämä myytiin. Uusi omistaja haluaa avata tähän oman liikkeensä, joten minun piti alkaa miettiä uusia kuvioita. Sitten aika nopeasti löytyikin uusi tila, mutta se oli hinnaltaan vähän turhan tyyris yksin vuokrattavaksi.”

Oletteko Sirkun kanssa tuttuja vanhastaan?

”Joo, me itse asiassa soitellaan Sirkun kanssa goottipunkkia samassa Kuudes silmä -yhtyeessä. Sitä kautta tuli sitten asia puheeksi.”

Onko tiedossanne toista tällaista parturi-levykauppa-yhdistelmää Suomesta tai maailmalta?

”Ei minulla nyt äkkiseltään tule nimeltä yhtään vastaavaa mieleen, mutta onhan maailmalla tällaiset eri alojen kimppaliikkeet aika yleisiä. Kaikenlaisissa siisteissä levykauppa-kahvila-tatskaliikkeissä on tullut keikkareissuilla vierailtua, joten ajatus tuntui ihan mielekkäältä.”

Ollaan suunniteltu, että jossain välissä pidetään pulipäivät. Klanit opiskelijatyönä -90% ja Agnostic Frontin lp:t alennuksella!
– Jere Lehmus

Miten asiakaskuntanne on ottanut vastaan tiedon suunnitelmastanne?

”Todella positiivista palautetta on tullut asian tiimoilta, ja ainahan uudenlaiset konseptit luovat ympärilleen kiinnostusta ja innostunutta pöhinää!”

Miten pidätte irtohiukset erossa levyvalikoimastanne?

”Liiketila on kaksio, niin molemmille on omat huoneet. Tarvittaessa voi tietty laittaa työharjoittelijan juoksemaan ympäriinsä harjan kanssa!”

Onko suunnitelmissanne tarjota jonkinlaisia pakettitarjouksia, tyyliin hiustenleikkuu ja vapaavalintainen levy könttähintaan?

”Joo, ollaan suunniteltu, että jossain välissä pidetään pulipäivät. Klanit opiskelijatyönä -90% ja Agnostic Frontin lp:t alennuksella!”

Teen Wolf Records on erikoistunut punkiin ja muuhun undergroundimpaan musiikkiin. Onko parturipuoli ihan tavallinen parturi, vai onko sekin erikoistunut jotenkin?

”Asiakaskunta on valmiiksi jo aika samantyylistä molemmilla, ja punkki on Sirkulla pauhannut aikaisemmassakin liikkeessä taustalla. Muutenhan Sirpan erottaa tavallisista kampaamoista täysin vegaaniset ja eläinystävälliset värit ja tuotteet!”

Miten aiotte juhlia avajaisianne maaliskuussa?

”Avajaisten ohjelma on toistaiseksi vielä auki, mutta livemusaa ainakin tulossa!”

Lisää luettavaa