Kuinka tuottaja saa epäileväisen bändin lämpenemään? Lauri Eloranta kertoo esimerkin Melrose-äänityksistä

Tuottajat-juttusarjassa käsitellään suomalaisten tuottajien työskentelymetodeja. Sami Nissinen haastatteli Lauri Elorantaa Soundiin 11/23, tässä avauspuolisko kaksiosaisesta haastattelusta.
30.12.2023 10:00

Kun astun sisälle Lazarus Music -studioon Ääniwallin kolkosta betonisesta käytävästä, tunnelma muuttuu välittömästi kotoisaksi. Lauri Elorannan Saimi-koira juoksee vastaan ja kerjää rapsutuksia. Studiotila on sisustettu vanhoilla huonekaluilla – samettisella sohvalla ja nojatuoleilla, jalkalampuilla, matoilla ja viherkasveilla – sekä tietysti soittimilla, joista näyttävimpiä ovat kaksi pianoa. Rumpusetti on kasattuna, valmiina uusiin äänityksiin. Jos interiööristä voisi jotain päätellä, täällä tehtäisiin tyylikästä ja perinnetietoista musiikkia.

Eikä arvaus edes osuisi pahasti harhaan. Lauri Elorannan kiinnostus – tai pakkomielle, kuten hän suhtautumistaan kutsuu – äänittämistä ja tuottamista kohtaan heräsi, kun Elorannan jo kuopattu Damn Seagulls -yhtye äänitti toista pitkäsoittoaan Soul Politicsia (2006) tuottaja Arto Tuunelan johdolla. Seuraavan Hunting Season -levyn (2009) tuotanto oli jo paljolti Elorannan ja bändikaveri Niko Kankaan käsissä. Pian seurasivat tuotantotyöt muille artisteille, ja vuonna 2011 Eloranta otti loparit muista töistä keskittyäkseen yksinomaan äänihommiin.

– Aloin tehdä tuottamista työkseni paljon ennen kuin tiesin siitä oikeasti mitään, Eloranta tunnustaa nyt.

– Otin yhteyttä artisteihin ja ehdotin, että tulkaa äänittämään, tämä on hinta – mutta sillä ehdolla, että mä myös tuotan! Se sopi jengille, ja aika nopeasti alkoi sana kiertämään, että ”sillä on hyviä ajatuksia biiseihin.” Biisintekoon mulla oli jo silloin taitoa, mutta äänittämisestä ja tuottamisesta olen oppinut lisää ajan kanssa.

– Minulla oli alusta asti halu tehdä juttuja eri lailla kuin muut. Kokeilin esimerkiksi äänittää rumpuja sellaisilla vanhanaikaisilla kitaranvirittimillä, joissa on mikki ja usein myös ulostulo, josta vedin piuhan vaan DI:hin. Niistähän tuli jotain ihme napsunaa vain ulos, Eloranta nauraa.

Jos oman yhtyeensä aikaan tuottaminen merkitsi Elorannalle lähinnä sovituksien tekemistä, on hän nykyisin siinä mielessä vanhan liiton tuottaja, että hän hallitsee koko prosessin äänittämisestä miksaamiseen asti. Tuottajan toimenkuva riippuu pitkälti meneillään olevasta projektista. Eloranta on tehnyt useita debyyttialbumeita, jolloin tuottajan rooli päätöksenteossa korostuu. Kokeneempien artistien kanssa tuottaminen voi pitkälti olla sellaisen ilmapiirin luomista, missä kenenkään ei tarvitse jännittää ja ideat sinkoilevat.

– Tämä paikka on mulle jo yksi väline siihen. Se vaatii psykologista silmää, että huomioit ne bändin hiljaisemmatkin tyypit. Samaan aikaan täytyy tunnistaa ne porukan ”alfat”, joihin täytyy saada luottamus ja löytää yhteys. Sitä ei ikinä tiedä, keneltä tulee se huippuidea. Ehdottamalla tyhmiäkin asioita mä yritän osoittaa, että se on ihan fine ehdottaa jotain, kokeilla ja todeta ettei se toimi.

– Sitten on projekteja, joista mä lähtokohtaisesti totean, että haluan tehdä tämän, mutta sillä ehdolla, että se tehdään näin. Lopulta asioita kuitenkin tehdään yhdessä, mutta silloin mä saan veto-oikeuden sanoa joihinkin ehdotuksiin, että me ei lähdetty tekemään tällaista.

Eloranta suhtautuu työhönsä intohimoisesti, niinpä on luontevaa, että hän tekee töitä artistien kanssa, joiden musiikista hän myös innoittuu. Joskus hän saattaa itse lähestyä artisteja ja ehdottaa yhteistyötä, mutta yhä useammin häneen otetaan yhteyttä.

– Olen ollut töissäni tyhmyyteen asti valikoiva. Olen tajunnut sen, että jos sä sanot joo jollekin projektille, jota sä et hulluna rakasta, pahimmillaan sä saat lisää sellaista. Eli kannattaa valita duunit sen mukaan, mitä haluaa jatkossakin tehdä.

Valikoivuutta helpottaa, kun oma musiikkimaku on laaja. Elorannan tuottamat artistit ja yhtyeet sijoittuvat tyylillisesti yleensä jonnekin indie/garage/punk/rock-janojen muodostamaan tyyliavaruuteen. Asiakkaita ovat olleet muun muassa Teini-Pää, Rohkeat Kuvat, Katujen Äänet, Särkyneet, Lapsuus, The Toxics, Hard Action ja Acid Runs. Mutta on Eloranta tuottanut niin Heikki Kuulan hiphopia, Suadin ”adult oriented indietä” kuin konkariyhtye Melrosen rasvankatkuista rock’n’rolliakin.

– Melrosen kanssa oli alkuun bändin osalta havaittavissa vähän sellaista asennetta, että kuka tämä tyyppi on, miksi se puuttuu asioihin. Eli mun työ oli ensin ilmapiirin rakentamista. Tokela on siinä bändissä boss, jonka kanssa piti synkata, ja tuntuu, että Tokela arvosti sitä, ettei vain laitettu mikkejä paikalleen oppikirjan mukaan ja alettu äänittää. Meillä oli esimerkiksi viereisessä tyhjässä huoneessa mikitetty PA-kaappi, jonne ajettiin virveliä, eli niin sanottu echo chamber, jollainen tehtiin vessaan myös lauluäänityksiä varten. Ne asiat olivat sellainen icebreaker, jonka jälkeen mä saatoin varovasti tehdä lisää ehdotuksia tyyliin, että kokeilkaa vähän hitaampana tuota biisiä ja että voisiko tässä biisissä laittaa tämän bridgen kertsin jälkeen, mikä toisi siihen pikku yllärin.

– Levy-yhtiöllä oli toive, että levyllä olisi biisi tai kaksi, mitä voisi tarjota radioon. Me oltiin tehty sessioiden alussa biisi, joka oli Melroselle poikkeuksellisen popahtava, ja mietin, että tämä voisi olla sellainen. Ensimmäinen versio oli live-tyyliin vedetty, ja siinä oli paljon sellaista soittelua ja myös rumpufillejä. Ajattelin, että kappale tarvitsisi modernimman soundin.

– Kun kaikki jo iloitsivat siitä, että nyt on kaikki purkissa, ehdotin mä siinä vaiheessa, että voitaisko tehdä tästä vaihtoehtoinen versio? Tässä biisissä olisi potentiaalia, mutta olisi kiva kuulla yksinkertaisempi ja kurinalaisempi versio siitä. Yritin kaikin keinoin suostutella ja imarrella, että me ollaan jo voiton puolella, vedetään mun mieliksi vielä tämmöinen ja sitten juhlitaan.

– Otin kaapista mun matalalle viritetyn tuhahdus-snaren ja sanoin, että kokeillaan tätä ja vedetään sellainen otto, jossa ei ole yhtään rumpufilliä, ehkä kertsiin mentäessä joku ihan pieni. Rumpali Jami oli melko epäileväinen sen suhteen, miten hänen rumpuihin ja soittoon puututaan. Pienen ihmettelyn ja jupinan jälkeen hän suostui ja bändi tykkäsi lopulta siitä versiosta tosi paljon. Se myös kaikkien onneksi soikin varsin paljon radiossa.

Teksti: Sami Nissinen
Lue koko haastattelu Soundista 11/23.

Lisää luettavaa