Kun Taylor Swift ei vain kiinnosta – Lauantailekana Kauniit & Uhkarohkeat: Kuningatar

Olipa kerran studioviikonloppu.
6.2.2016 17:21

Lauantailekat ovat meneviä ja tunnelmallisia kotimaisia ralleja. Ei raja-aitoja.

Helsinkiläis-jyväskyläläisen Kauniit & Uhkarohkeat -yhtyeen kuninkuuslajina on isojen linjojen suomenkielinen poprock. Pääosassa ”Kaunareiden” musiikissa ovat vetävät laulumelodiat, joita lihavoidaan perinteisten bändi-instrumenttien lisäksi elektronisin elementein.

Tänään Lauantailekanamme pauhaava Kuningatar on orkesterin itsensä säveltämä ja sanoittama debyyttisingle. Tuotantotaikojaan kyseisellä raidalla ovat tehneet etenkin Sanni-yhteistöistään tunnettu Hank Solo ja mm. Anna Abreun ja Redraman taustavelhona aiemmin kunnostautunut Jonas W. Karlsson, joka myös Elokuu-kollektiivin riveistä muistetaan.

Mitä mainioimmin nimetty Kauniit & Uhkarohkeat sai alkunsa syksyllä 2014 pitkäaikaisten ystävysten päädyttyä samalle studiolle. Tuolloin muotoutuivat yhden viikonlopun aikana myös vastasyntyneen bändin ensimmäiset kappaleet.

Huomioitakoon kuitenkin, että aivan aloittelijoista ei Kaunareissa ole kyse. Ryhmän viiden jäsenen joukosta löytyy aiemmin mm. Home Junior- ja Frankie Say Relax -kokoonpanoista tuttuja musikantteja.

Lauantaileka – Kauniit & Uhkarohkeat: Kuningatar

Viikoittain päivittyvällä Parasta juuri nyt -soittarillamme myös paljon muuta kaunista & hyvää:

Lisää luettavaa