Markus Vanhalan metallimaraton, osa 9 – Yli 50 keikan tunnelataus päällä tai ei, tämä ilta Tavastialla menee muistojen galleriaan

6.11.2013 12:21

29. 10. TURKU

Parit päivät kotivarikolla korjauksessa takana ja taas mennään syksyn heavy-kaveri –grand prix’n merkeissä! Luvassa 29. elokuuta startanneen pitkän retkeni viimeinen erikoiskoe, joka sijoittuu Härmään eli vielä olisi edessä kotikulmien mylläykset Turussa, Jyväskylässä, Joensuussa ja Helsingissä. Seuralaisina vanhat hyvät Ruotsin tutut Dark Tranquillity. Itsellä omega kohtaa lopun kunniaksi alfan eli oma tiimi vaihtui loppurutistusta varten Insomniumista takaisin Omnium Gatherumin ministeriöksi, jonka kanssa matkustelu tällä erää alkoikin. Koko ajan kanssani matkaa taittaneet Sami ja Olli jatkavat tekniikan puolella messissä ja mikä parasta: mahdumme yhä samaan huoneeseen ja tulemme juttuun kaikkien kilometrien jälkeenkin.

Ohi on hienoilla busseilla huristelu ja jumbojeteillä lentely. Nyt käsillä realitycheck ja back to real punky business! Suomenmaan kiertämisessä ei turhia hienostella: minibussipaku + traileri -yhdistelmä alle ja treenikselle roudaamaan rojut kyytiin. Mutta pitää siis korostaa, että ne omat rojut. Se se on nimittäin kotimaan kiertämisen paras puoli, että pääsee melskaamaan ja mölyämään omilla apparaateilla, turtimilla sekä stäkeillä eikä loppuun käräytetyillä vuokrakamoilla. Myös kitaroita voi pakata mukaan turha-maisemmin. Eli mukana kulkee paljon turhaa roudattavaa! Itse valikoin valkoisesta laivastostani mukaan neljä edustajaa: kolmen Jacksonin jenkki-Randyn mukaan lähti vielä Charvelin Star, vaikka en millään verukkeella pysty kellekään perustelemaan muka tarvitsevani tunnin settiin kepakoista jokaista. Vaan eipähän tarvitse vaihtaa kieliä, jos eteen iskee kielikulumaa. Voi vaihtaa koko kitaran! Turhamaisuus & laiskuus kunniaan.

Yllättäen vanha kunnon keikkavaunumme, joka tunnettiin myös koodilla ”jetpack pois todellisuudesta”, oli kuitenkin myyty pois, joten tilalle tuli punainen Peugeotin minibussi. Peugeot! Epic fail! Vuokraaja olikin antanut Jopelle heti pitkän vikaluettelon kärryn mahdollisista pikku epäbonuksista, joten mahtaa olla omistaja tyytyväinen hankintaansa. Varsinainen update. No tällä mennään eikä manata. Eikä se saman firman edeltävä Sprinterkään ihan miinuksia vailla ollut. Edellisellä yhteisreissullamme kärry työnnettiin kerran käyntiin huoltoasemalta.

Pyörät siis pidemmittä puheitta pyörimään kohti Turun Klubia. Eli paikkaa, jota kaikki bändit muistelevat aina lemmekkäästi syystä että siellä sijaitsevat Suomen jumppariittoisimmat roudauskierreportaat. Tämän aamuverryttelyn jälkeen oli ohjelmassa iloiset jälleennäkemiset ruotsalaisten kera.

Dark Tranquillityn kanssa on kierretty jo kertaalleen koko Eurooppa, kerran pari viikkoa Briteissä ja Suomessakin aiemmin. Ensi vuoden alusta lähdemme puolestaan Atlantin toiselle puolelle Ameriikkaa valloittamaan. Eli umpituttuja pehtooreita kaikki tyynni ja hommat toimii aina helpollaan sekä mukavallaan. Tällä erää ukot ovat tosin vähentyneet yhden basistin verran, ja virka on ulkoistettu yhdistelmälle Macbook Pro ja ProTools. Ei ollenkaan huonompi valinta, mitä nyt näitä bassottelijoita itse tietää. Heh heh, vitsi vitsi. 

Tiistaikeikka Turussa ei ehkä ennalta povaa kuuminta mahdolista hittipotentiaalia, mutta komeasti vedimme Klubin melkoisen täyteen eikä meiningistä huomannut yhtään, että oltiin Turussa tai tiistaina. Saati molempia samalla iskulla! Eli varsin hyvä. Hauskaa oli myös veivata OG-porukalla kuukauden tauon jälkeen. Varsin hyvä boogie ja komea lavashow oli DT:lläkin projektoreineen ja visualisointeineen.

Keikanjälkeistä juhlistettiin tällä kertaa oikein leivonnaisen siivin, koska muuan ihanainen ystävättäremme oli leiponut lahjaksi OG-logolla sonnustetun täytekakun! Turun ”fanilahjaksi” sain myös yhdeltä hyypiöltä Pihlajanmarja-nameja, joten DT:n ukoille piti tietenkin lavalle mennessä jakaa kaikille omat kettukarkit heavy-myllyn boostiksi.

30. 10. JYVÄSKYLÄ

Hotellista ylös ja aamiaisen kautta Jyväskylää kohti, mars. Lutakko, tuo Suomen rokkikeitaiden vanha tanhusali, on lunastanut yhden lämpimimmistä paikoista sydämessämme. Siinäpä on nimittäin paikka, jossa on yleensä (=aina) hyvät keikat, leppoisat paikalliset, SAUNA ja kovat bileet.

Sosiaalinen media huhuili meille, että tänäänhän on DT:n Martinin syntymäpäivä, joten tottahan toki huoltoasemalta tarttui matkaan muistoesinettä toverille annettavaksi. Mehän tiedämme, mistä ruotsalainen deathmetallikitaristi pitää – tytöistä, kaljasta ja kukkasista –  joten ostimme ukolle Barbie-nuken, Pirkka-oluen ja ison kimpun ruusuja.

Lutakolle saapuessa oli joukkueemme myös autossa suomiruotsittanut  Paljon onnea vaan kahdeksanääniseksi (!?) ja luvalla sanoen kyllä aika huonosti muotoon Många lyckas till dig, ja sehän piti vankkurien pihaan karauttaessa heti ilmoille kajauttaa.

Kyllä siinä Svenssonit ihmettelivät ja käkättelivät, kun performoimme koko laulu- ja lahjaseremoniamme Suomi-språkilla ja joka ukko ojensi henkilökohtaisesti päivänsankarille ruusun päälle. Lämpimälle metalliveljelle lämmin naapuritervehdys!

Keikka oli odotettua ehkä vähän laimeampi, vaikka populaa olikin keskiviikoksi aivan hyvin. Lutakossa on ehkä myös se vähän ongelmana, että kun lavan edustalle ei saa tulla simatuokkosten kera jammailemaan, sai Jukka nytkin komentaa ja käskeä yleisöä sekä etenkin tätä aneemista eturiviä ihan tosissaan, jotta jaksaisivat jorata ja twistata. Ja alkoihan se yleisön vellonta siitä jotenkin, kun pelimanni aiheesta heille tarpeeksi säksätti. Harvoin on itse repeillyt lavalla yhtä paljon kuin tänä iltana Jukan peräänantamattomille ”moshatkaa nyt saatana, sinäkin atleettinen nuoriherra siellä takana” julistuksille ja alistuksille.

Suorituksen jälkeen koitti aika perinteisen Lutakko-saunomisen. Svenssonit eivät uskaltaneet joukkoon liittyä, löylyissä kun ollaan irstaasti alasti. Yksi siveellinen ruotsalainen ilkesi juuri ja juuri piipahtaa suihkussa kun suomipoijjaat olivat saunassa. Eli kun eivät saunahommat naapureille kelvanneet, piti suunnata karaokebaariin juhlistamaan juhlakalua. Ja hyvältähän se aina kuulostaa, kun ruotsalainen laulaa kieltä osaamattaan suomeksi!

31. 10. JOJENSUU

Sitten suuntimaksi Joensuu ja Kerubi, tuo Karjalan helmi ja itärajan Mekka! Illalta odotettavissa paljon, koska myös Kerubissa on aina kaikki kohdallaan; helvetin hyvät yleisöt, mukavat klubin ihmiset, talon äänitaiteilijana itse Mikko ”Urski Uraatti Inso-äänien seireeni” Vihavainen ja kokki, joka osaa kokkailun jalot salat. Myös kiisselitarjoilu pelaa ja mitä näitä nyt on. Hommat vaan toimii joka tasolla.

 Ja niinhän ne alkoivat nytkin toimia heti kun konttorin pihaan saavuimme. Sieltä se ihanainen Urski säntäsi heti halaamaan, vaikka vasta viikko sitten viime reissun päätteeksi lentokentällä erotessa kaulailimme. Seuraavaksi mies käskytti välittömästi ”Urskin enkelit” eli paikalliset stagehandit kantamaan kamojamme sisään. Mahtoiko johtua tämä ele osin siitä, että näytimme kenties vähän edellispäivän syntymäpäiväreissun rähjäämiltä? Lutakko-syndrooma.

Itse kävinkin siinä välissä kiepsauttamassa hotellilla päiväunoset, mikä kylläkin on  erittäin harvinainen harrastus meikäläiselle. Ja sieltä suoraan lauteille rysäyttämään Karjalan kunnaille kalmanmetalliset peijaiset. Torstaikeikka ja yleisö sangen kuumana, Kerubi ei pettänyt taaskaan. Tässä liiterissä on ryskätty hienoja keikkoja kaikki 5/5. Karjalassa osataan arvostaa kymiläisiä heavy-penttejä ja sehän on ihan oikein!

01. 11. HELSINKI

Aikainen aamuherätys ja melkein viidensadan kilometrin siivu kohti etelän hetelmää Helsinkiä. Illan liiterinä toimiva Tavastia olikin jo ennakkoon loppuunmyyty, joten vuoden viimoiselta keikalta lienee lupa vartoilla sangen positiivista pöhinää. Keikkamyyjämme Ari soittikin aamusella biljettityhjiöstä innoissaan ilmoittaakseen, että “ajankohtaisten väitösten vastaisesti heavy ei olekaan kuollut vielä tänään”.

Helsingin esiintymisissä on meille vähän toisen kotikentän vikaa, koska Jukka ja Erkki ovat nykyään tämän pitäjäpahaisen poikia. Siitä puhumattakaan, että kylä on tietysti pullollaan muutakin tuttua ja tuntematonta sekä tärkeää ja vähemmän tärkeää.

Keikkamyyjäfirmamme Fullsteam oli sitten viime näkemän muuttanut Tavastian yläkertaan, joten pitihän sitä uudet tontit käydä mittaamassa ja paikat muutenkin tarkastamassa. Ja koska ihan Tavastian vieressä sijaitsee itselle vahva miina eli helvetin hyvä levykauppa Keltainen Jäänsärkijä, ei ilman sen sektorin lompakon kevennystä päästy tästäkään päivästä. Tällä erää oli kikkeli-heavympi vaihde pykälässä, joten kouraan tarttui kasarikamaa; Alice Cooperia, Cinderellaa, Thunderia. Ja lisäksi uutta Dream Theateriä. Kotisohvarokkaamista odotellessa…

 

Tavastialla vallitsi illan suhteen kelpo pöhinä ja myös talon äänivastaava Jukka Wahlstén tuntui olevan varsin hyvällä päällä. Vanha kunnon ukonjörrikkä väänsikin meille koko syssyn pitkän keikkarupeaman parhaat lavasoundit monitoreihin. Kotiin on hyvä tulla.

Koska illan settiämme oli mukavasti päivitetty muutamalla lisäminuutilla, tuunasimme kyytiin kaksi vanhaa hittiä. Nail ja Soul Journeys saivat kunnian täydentää lihamyllyä Helsingissä. Vedimme tällä rundilla muutenkin muutamia harvemmin soitettuja ralleja, kuten kymmenminuuttista Everfieldsiä, uuden levyn liian vähän soitettua hittibiisiä Living In Me’tä sekä naftaliinista kaivettua Spiritualia.

Illan veto lähti liikkeelle kuin ranta hauesta päin katsottuna, sillä jo LuoTo –intron ensitahdeista lähtien väreili ilmassa kuuma ja pakattu tunnelma. Ja yli 50 keikan tunnelataus päällä tai ei, tämä ilta Tavastialla menee muistojen galleriaan.

Sen varran arvaankin tähän rakoon näkymättömiä henkseleitäni paukutella, että oli muuten DT:llä tekemistä selvitä meidän lämmittämillämme lauteilla. Mutta hyvinhän se näytti lähtevän heavy-kavereillakin. Illasta ei jäänyt hampaankoloon muuta kuin se, että joku vajakkipaavo varasti bäkkäriltä meikä-läisen rakkaan Carcass-hupparin. Joten manaan nyt lisää raadon ja mätääntymisen tuoksua helsinkiläisen kleptomaanin ylle ppperkkele!

Siinäpä se sitten. Vaivaiset 40 000 kilometria syksyisiä heavy-hommia – Kotkan ruususta Keski-Eurooppaan sekä Aasian kierrokselta takaisin Eurooppaan ja Suomen länsi- sekä itärintaman kautta kotiin. Olipas muuten taas kerran melkoisen siistiä, eikä ole vieläkään käynyt harmittamaan, että pikkupoikana kitaraan tarttui ja hukkui!

Kuluvan vuoden kesä osoittautui meikäläisen kohdalla aika pitkäksi: suvi alkoi jo huhtikuun loppupäässä, kun lähdimme eteläeuroopppalaisten iloksi kierrokselle Moonspelliin kanssa ja päättyi tuossa lokakuun lopulla Saksassa, kun mittareissa oli vielä rapiat 20 graadia lämmintä. Nyt sitä joutuukin hetkisen jäkittämään kotisohvalla, tuijottelemaan seinää ja tuumailemaan, että mitäs helvettiä tässä välissä oikein tapahtuikaan. Pitää kai lukea blogista… Over and out!

Teksti ja kuvat: Markus Vanhala

Kuvat: Markus Helander, Askar Ibragimov, Arttu Kokkonen, Antti Pitkäjärvi

Tekstin toimitti Petri Silas

 

Lisää luettavaa