Mistä aineksista on Children of Bodomin bassopohja valettu? Henkka T. Blacksmith nimeää suosikkilevynsä

Children of Bodom.

Taas listataan kovia levyjä! Timo Isoahon toimittamassa juttusarjassa suomalaiset rockmuusikot kertovat, mitkä levyt he nostavat eri vuosikymmenten kovimmiksi albumeiksi. Tällä kertaa vastausvuoron saa Children of Bodomin basisti Henri Seppälä alias Henkka T. Blacksmith, joka luettelee timanttisia levyjä 1970-luvulta tähän päivään.

Sarjan aiemmissa osissa on kuultu valintoja muun muassa Jouni Hynyseltä, Kaarle Viikatteelta ja Tomi Koivusaarelta, katso linkit juttuihin artikkelin alapuolelta. Children of Bodomin voi nähdä keikalla seuraavan kerran 7. kesäkuuta Hyvinkään Rockfestissä, ja loppukesästä bändi esiintyy vielä 22. heinäkuuta Savonlinnan Oopperajuhlissa (!). Syksyllä on luvassa sitten Suomen-kiertue, jolla yhtye aikoo laatia uuden keikkasetin joka illalle.

1970-luku – AC/DC: Highway To Hell (1979)

”1970-luvulla en ollut vielä syntynytkään, mutta taisin sentään olla jo jossain ’ihmisalkiovaiheessa’ vuosikymmenen viimeisten kuukausien aikana. Eli varsinaista aikalaiskokemusta ei löydy, mutta jos täytyy joku kiekko valita, niin nostan esiin AC/DC:n Highway to Hellin. Sitä on tullut kuunneltua paljon. Teini-ikäisenä alkoi iskeä huomattavasti raskaampikin musiikki, mutta AC/DC on kulkenut koko ajan mukana, ja olin takavuosina ylpeä siitä, että omistin yhtyeen koko tuotannon.”

1980-luku – Guns N’ Roses: Appetite for Destruction (1987)

”Kasarilla tehdyistä levyistä eniten on tullut luukutettua Gunnareiden Appetitea – ja tänä päivänä se onkin jo aika lailla puhki kuunneltu. Myös AC/DC:n Back in Black ja Megadethin So Far, So Good… So What! tekivät suuren vaikutuksen. Megadeth oli tuolloin jotenkin mystisempää ja rajumpaa kamaa verrattuna näihin kahteen muuhun.”

1990-luku – Megadeth: Rust in Peace (1990)

”Olin 1990-luvulla otollisessa iässä, ja tuolloin julkaistiin hyvin monta lähtemättömän vaikutuksen tehnyttä levyä. Yhden valitseminen on siis todella hankalaa, mutta tärkein lienee Megadethin Rust in Peace. Tai sitten Slayerin Seasons in the Abyss. Esimerkiksi Holy Wars… The Punishment Due on edelleen aivan käsittämättömän hyvä biisi ja sitä kuunnellessa miettii aina, että miten tuollaisen kappalerakenteen pystyy vääntämään nii,n että se kuulostaa järkevältä! Myös Marty Friedmanin soolot nostattavat edelleen karvat pystyyn.”

2000-luku – In Flames: Reroute To Remain (2002)

”2000-luvulla tuli hemmetisti hyvää kamaa, mutta pienen pohdinnan jälkeen nostan jalustalle In Flamesin Reroute to Remainin. Se on tyylikäs ja ennakkoluuloton sekoitus vanhaa ’perus-fleimsiä’ ja modernia tuotantotyyliä. Myös sävellykset ovat luonnollisesti ensiluokkaisia. Edelläkävijä!”

2010-luku – Gojira: Magma (2016)

”Gojiran oma soundi ja Magman tunnelma ovat aika lailla jäljittelemättömiä. Jotenkin tuntuu, että nykyään törmää yhä harvemmin ihan omaa juttua tekevään bändiin, mutta Gojira onnistuu tekemään harvinaisen poikkeuksen.”

Bonus: Livetaltioinneista kovimman vaikutuksen on tehnyt Sepulturan Under Siege (Live In Barcelona). Niin lavalla kuin yleisössäkin on rajun hullu meno, ja settilista on täynnä karmean hyviä biisejä. Ai jai kun olikin siistiä päästä soittamaan samaan saliin sitten vuosia myöhemmin!