Murhatarinoita ja rock’n’rollin ydinmehua – jos synkeä rockmusiikki on mieleesi, tulee Kuopiosta jotain tarkastamisen arvoista

9.4.2018 10:58

Nyt olisi tarjolla ilahduttavaa musiikkia rockabillyn, Nick Caven, David Lynchin elokuvien ja kaikenlaisen kolkon säveltaiteen ystäville. Kotimainen The Country Dark esittää seuraavaksi muun muassa surullisen tarinan Kay Kentisä, Marilyn Monroe -kopiosta, joka seurasi idolinsa esimerkkiä aina katkeraan loppuun saakka. Ei siis varsinaisesti mitään kivaa aurinkoisen päivän kesämusaa.

Sopivasti perjantaina 13. päivä julkaistava Cookie Trail on yhtyeen neljäs levy, ja Soundin lukijat voivat nyt ottaa tuotoksen haltuun jo ennalta. Country Dark esiintyy julkaisupäivänä 13.4. Helsingin Semifinaalissa yhdessä Cosmo Jones Beat Machinen ja Black Magic Sixin kanssa. Kova kokoonpano on julkkarikeikallakin!

Lisää luettavaa