Kun tarttuu Iisan uuteen, jo visuaalisesti vangitsevaan neljänteen sooloalbumiin, kiinnittää todennäköisesti nopeasti huomion sen nimeen: Amelia.
Nimi on kaiverrettu Iisan kanssa kansikuvan keskiössä olevaan ruukkuun, ja sen voi löytää kaikkialta Minni Havasin suunnittelemista kansista kuvien lakanoita myöten.
Tammikuisena lauantaiaamuna Helsingin Hakaniemessä kahvilan nurkkapöytään istuva Iisa paljastaa, että nimi viittaa Amelia Earhartiin, vuosina 1897–1937 eläneeseen yhdysvaltalaiseen naislentäjään, joka katosi keskellä maailmanympärilentoaan Tyynellämerellä, ja jonka kohtalosta on esitetty lukemattomia tulkintoja.
Iisa sanoo vuonna 2018 ilmestyneen Päivii, öitä -albumin olleen niin sydänverellä tehty ja omaa tekemistä mullistanut levytys, että hän halusi luoda ihan erilaisen kehyksen ryhtyessään sen seuraajan tekoon.
– Päivii, öitä -levyn tekemisessä oli kaikkea uutta, ihanaakin, mutta samalla se oli henkisesti niin uuvuttavaa ja olin ihmisenäkin niin erikoisessa kohdassa elämääni, että tarvitsin erilaista ankkuria seuraavalle levylle, Iisa kertoo.
– Etsin jotain sellaista, millä saisin rajattua kaikkea moneen suuntaan kurottavaa tekemistäni hetkeksi johonkin ihan tiettyyn asiaan. Tuolloin ajatus Amelia Earhartista heräsi. Kirjoitin ajatuksen jo edellisen levyn tekemisen loppuvaiheessa ylös, ja idea olisi saattanut ajan kanssa unohtuakin, mutta jotenkin Amelia säilyi mielessäni koko ajan.
– Päätin, että kun Päivii, öitä -levy ja sen keikat on tehty, haluan keskittyä Amelia-teemaan ja laittaa ihan hetkeksi itseni sivuun. Tein tällä ajatuksella aihioita itsekseni puolisen vuotta, ennen kuin aloimme toden teolla levyntekoon.
Iisa nauraa makeasti kertoessaan, ettei halua soololevyistään muodostuvan päiväkirjojen sarjaa, jotka ovat liian alleviivaavalla tavalla kiinni siinä, missä hän milloinkin on elämässään.
– Omaa etsikkoaikaa ilmentäneen Päivii, öitä -levyn jälkeen tuntui melkein luotaantyöntävältä ajatella, kuinka parin vuoden päästä seuraava levy lähtisi taas ajatuksesta: ”Nyt kun olen täyttänyt neljäkymmentä, niin elämään kuuluu tällaista, ihmissuhteet ovat nyt tällaisella mallilla ja tässä kohdassa elämää olen tällainen ihminen.”
– Etsin aina uusia tapoja ilmaista itseäni, ja tässä tapauksessa tämä tarkoitti sitä, että kyseenalaistin kaikkea aiempaa tekemistäni ja vähän kuin manageroin itse itseäni tekemään musiikkia ihan erilaisesta kulmasta. Kaikki tämä tuntui kuin anarkialta omaa itseään ja tekemistään vastaan, ja ajatus konseptista olikin täydellinen haaste tähän kohtaan.
Muusana naislentäjä
Vaikka Amelia Earhart oli eräänlainen lähtöruutu albumille, ei levystä Iisan mukaan kuitenkaan lopulta syntynyt varsinaista konseptialbumia: se ei seuraa Amelian elämää ja tekoja orjallisesti tarinamaisilla lyriikoilla tai musiikilla.
– En halunnut tehdä sellaista suoraa konseptialbumia, jolla jotenkin sivistetään ihmisiä siitä, kuka oli Amelia Earhart. Huomasin pian, että Amelia oli minulle lopulta ennemmin muusa kuin albumia määrittävä keskushahmo, Iisa sanoo.
– Ensimmäinen kosketukseni Earhartiin olikin tätä kuvastavasti se, kun luin Jane Mendelsohnin kirjan I Was Amelia Earhart (1996), ja sehän on jo itsessään fiktiivinen romaani; ihan täyttä fantasiaa, eikä tositarina Earhartin elämästä.
– Tuo kirja jatkaa Amelian tarinaa siitä haaksirikosta, mihin hänen tunnettu elämänsä päättyi. Erilaisia tulkintoja asiasta on tehty paljon. Se oli ihan mielettömän innostavaa, miten yhden ihmisen tarina sai minutkin tutkimaan kaikenlaisia teorioita hänen kohtalostaan, ja niin monet muutkin ihmiset olivat ihmetelleet ihan samoja asioita.
– On riippunut täysin kirjoittajasta, millaisena ihmisenä Amelia on kuvattu. Yksi sanoo hänen olleen täysi bitch, toinen taas maailman ihanin ihminen. Jonkun mielestä Amelia edesauttoi vahvalla määrätietoisuudellaan feminismiä, ja toiset taas ovat sitä mieltä, ettei millään hänen tekemillään ollut mitään tekemistä oikeanlaisen feminismin kanssa.
– Se, että Amelian tarinan sävy riippui siitä keneltä kysyttiin, peilautui tavallaan siihen, millä tavalla kenen tahansa ihmisen elämässä samasta asiasta on olemassa useita totuuksia. Vaikkapa pieleen menneessä ihmissuhteessa se oma totuutesi on lähimpänä sinua, sen toisen ihmisen totuus ei ole välttämättä yhtään sen vähemmän totta.
Iisa nostaa Amelian tarinassa yhdeksi merkittävimmäksi asiassa vapauden. Sen, miten lentäjä yritti epäilyistä huolimatta jotain sellaista, mihin monikaan ei uskonut, ja lähti toteuttamaan päättäväisesti omaa unelmaansa.
– Olen kirjoittanut teksteissäni paljon vapaudesta jo ihan ensimmäisistä Regina-levyistä asti, Iisa pohtii.
– Mikäpä olisi parempi vapauden symboli kuin nelikymppinen nainen, joka päättää lentää maailman ympäri, vaikkei nainen 1930-luvulla olisi kovin mielellään saanut tehdä mitään tuollaista.
– Se, että tein musiikkia Amelia-teeman kautta, auttoi minua kirjoittamaan alitajuisesti sellaisista asioista itsessäni, joita en täysin tiennyt olevan olemassakaan. Se oli siis tarpeellinen irtiotto itsestäni, joka johti minut tarkastelemaan ihan uusilla tavoilla sitä, kuka olen, miksi olen sitä mitä olen, ja mitä haluan olla tulevaisuudessa.
– Amelian elämässä ja siinä aikakaudessa oli myös kaikkia hulvattomia yksityiskohtia, kuten se, että hänellä oli vaikka mitä röökisponsoria ja vaatebrändejä tukemassa. Toisaalta hänen tempauksen aitoutta jaksettiin epäillä, koska hän oli nainen, ja koska hänen miehensä oli rikas bisnesmies. Tuollainen ristipaine ei ole kadonnut maailmasta.
– Löysin tästä tarinasta paljon yhtymäkohtia ja eroavaisuuksia itseeni. Amelia oli nelikymppinen, kuten minäkin. Amelialla ei ollut lapsia, minulla taas on. Tuollaiset asiat saivat miettimään vaihtoehtoisia todellisuuksia siitä, millaista ihmisen elämä voi tässä iässä olla. Sitä, miten täysin erilaisissa elämissämme käymme läpi myös samoja taisteluja.
Irti säännöistä
Amelia eli 1930-luvulla ja nyt eletään 2020-lukua, mutta ihan kuten Amelia Earhartin ajan maailmassa, myös nykymaailmassa on olemassa kirjoittamattomia sääntöjä siitä, mitä ihminen niin sanotusti saa tai ei saa tehdä.
Jopa muusikoihin suhtaudutaan asenteilla, joilla yritetään määrittää sitä, millaista musiikkia he saavat tehdä. Se riippuu siitä kuka olet, miltä näytät, minkä niminen olet, mitä sukupuolta olet, missäpäin elät ja mihin uskot.
Iisa on soolourallaan rikkonut rohkeasti tällaisia odotuksia sekä popin nykysoundin rajoja lukemattomia kertoja.
– Olen tullut ihan viime vuosina tietoiseksi asiasta, joka on ollut minussa läsnä koko elämäni: minulla on lapsesta asti ollut voimakas visio ja tahtotila siitä, mitä haluan tehdä, ja sitoudun siihen asiaan tosi sinnikkäästi, Iisa hymyilee.
– Musiikissa se oli mukana jo Reginan aikoina, mutta johti myös siihen, että lähdin vuoden 2010 taitteessa määrätietoisemmin tekemään omia soolojuttujani. Olisin ihan hyvin voinut valita tiekseni vaikka hittejä tavoittelevan iskelmäpopin ja katsoa, millaiseen nosteeseen se johtaa, mutta sen sijaan valitsin tien, jossa teen musiikkia jota oikeasti rakastan.
– Vaikka tiedän mitä tahdon, olen tosi herkkä aistimaan muiden ajatuksia ja miettimään, mitä minulta odotetaan. Vaikka olen tehnyt tätä musiikkia jo pitkään enkä haaveile artistina vaikkapa noususta johonkin Hartsu-kokoluokkaan, tunnen hetkittäin omassa päässäni alitajuista vastuuta siitä, että joku toinen saattaa toivoa jatkuvaa kasvua.
– Se aiheuttaa joskus outoa huonoa omaatuntoa esimerkiksi levy-yhtiöitä kohtaan, kun haluan pitää kiinni eräänlaisesta edelläkävijyydestä ja löytää aina niitä uusia erilaisia soundeja. En ole koskaan osannut asettua aloilleni johonkin yhteen ja tiettyyn soundiin, josta tulisi minulle vakio ja jota voisimme sitten turvallisesti jalostaa eteenpäin.
Uusia ilmaisu- ja sävellystapoja etsiessään Iisa haluaa kuitenkin pitää kiinni yhdestä asiasta: myös Amelia on musiikkia, kappalejärjestystä, kansia ja kuvia myöten täysiverinen albumi.
– Teen yhä albumeita, koska rakastan niitä. Se ajatus menee niin pitkälle, ettei Amelian biisejä tehdessä ajateltu sinkkuja ollenkaan, vaan annoin levyyhtiön valita singlet vasta sieltä valmiin biisikatraan joukosta, Iisa paljastaa.
– Albumin singlejulkaisujen välissä vaiheilin A&R:lleni Miikka Koivistolle, joka on myös yksi levyn säveltäjistä, että mitä jos olen saanut muilutettua levy-yhtiön mukaan johonkin totaalisen epätuottavaan projektiin, mutta Miikka totesi vain, että voin hyvin lopettaa stressailun striimilukemista ja muista mittareista.
– Se oli todella rauhoittavaa, koska tällaisien asioiden kanssa monikin muusikko varmasti painii maailmassa, jossa bisnes ja musiikki elävät symbioosissa. Se, että saa tehdä juuri omanlaistaan juttua, ja joku vielä haluaa julkaistakin sitä juuri sellaisenaan, on paljon arvokkaamman tuntuista kuin pakottaa ketään innostumaan omasta tekemisestään.
– Tuollainen vapaus ja rauha luovuudelle on korvaamatonta. Jos meinaan asiaa niin ajattelee, niin minähän olen ihan yli-ikäinen ihminen siihen, että jokin lafka alkaisi miettiä, pitäisikö tähän artistiin alkaa investoida jonkinlaisena tulevaisuuden menestyjänä. Jos sellaista ei tarvitse edes ajatella, voi oikeasti tehdä juuri sitä, mitä eniten rakastaa.
Teksti: Aki Nuopponen
Lue koko haastattelu Soundista 2/21.
