Nuoret ja raikkaat: FM64

Suomipoppia, joka ei kuulosta suomipopilta.
25.1.2017 17:45

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

FM64 on tamperelais-jyväskyläläinen pop-kokoonpano, joka sai alkunsa ja nimensä muuan rakennuksen F-rapun asunnossa numero 64. Siellä solistikaksikko Vilma Kivimäki ja Mikael Vihriälä kirjoittivat tulevan yhtyeensä ensimmäiset biisit vuonna 2014.

”Viimeiset muutokset biisiin tehtiin ekan studiopäivän iltana Terhon mökkisaunan lauteilla.”

Sittemmin viisihenkiseksi kasvanut bändi itse kuvailee musiikkiaan ”atmosfääriseksi indiepopiksi”, joka saa vaikutteensa enimmäkseen ulkomailta. Laulukielenä on kuitenkin suomi.

Joku totesi joskus, että meidän musa on suomipoppia, joka ei kuulosta suomipopilta, äänijänteidensä ohella kitaraakin rasittava Vihriälä kertoo.

Iso osa FM64:n soundista syntyy pääkitaristi Terho Järventaustan tunnelmoinnista.

Välillä pitää ihan miettiä, että soittiko se Terho kitaraa vai synaa, Kivimäki naurahtaa.

Myös se, että bändissä on sekä mies- että naissolisti on asia, josta meidät tunnistaa, basisti Jeremias Kuoppala huomauttaa ja lisää, että vaikka Vihriälä ja Kivimäki kantavat päävastuun FM64:n teksteistä, hoidetaan sävellystyö aina koko porukan voimin.

Meillä on vähän sellainen tyyli, että sovitetaan ja pyöritellään biisejä tosi kauan. Siihen asti, että kaikki on tyytyväisiä, rumpali Elias Nieminen komppaa.

Mainitulla pyörittelymetodilla valmistui myös viime kesänä äänitetty single Laulu jota ei ikinä kuunnella.

Viimeiset muutokset biisiin tehtiin ekan studiopäivän iltana Terhon mökkisaunan lauteilla, Nieminen muistelee. Kivimäki jatkaa:

Tää kävi läpi monta versiota ja pari tekstiäkin ennen kuin muotoutui tällaiseksi. Kappale on aika henkilökohtainen, mutta kenties aihe koskettaa monia. Me kaikki kun tupataan tietämään lauluja, jotka nostattaa vahvoja muistoja tai tunteita, haluttiin tai ei.

Nuoret ja raikkaat – FM64: Laulu jota ei ikinä kuunnella (ohj. Mikael Vihriälä)

Lähitulevaisuudessa viisikkomme pyrkii saattamaan lisää musiikkiaan yleisön kuultavaksi. Niin ikään vuoden 2016 kesän studiosessioissa äänitetyn Hymytyttö-kappaleen on määrä tulla julki vielä tänä keväänä.

Sen jälkeen tavoitteena on saada ulos isompi kokonaisuus. Tietenkin myös festarilavojen valloitus kiinnostaa; olisi hienoa, jos meidän musa leviäisi Suomen joka kolkkaan, Vilma Kivimäki summaa.

FM64 on:

Vilma Kivimäki (laulu)
Mikael Vihriälä (laulu ja kitara)
Terho Järventausta (kitara)
Jeremias Kuoppala (basso)
Elias Nieminen (rummut)

Ryhmän voit nähdä keikalla Helsingin Mikonkadun On The Rocksin Perjantaisirkuksessa 3.2.2017.

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa vierailleisiin artisteihin ja yhtyeisiin sopii tutustua täällä.

Jos tiedät, kuka artisti tai mikä kokoonpano olisi sekä nuori että vieläpä silleen kivasti raikas, vinkkaa asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Lisää luettavaa