Nuoret ja raikkaat: Fresh Tides

Nuoruuden raivoa ja kimaltavia kitaramelodioita.
1.11.2017 18:35

Nuoria, raikkaita ja rakastuttavia. Sellaisia artisteja ja yhtyeitä maassamme on monia, etkä ehkä ole koskaan kuullutkaan heistä. Vielä.

Fresh Tides on vuonna 2015 perustettu indierock-yhtye Jyväskylästä. Omiksi erityispiirteikseen pumppu nostaa ”kimaltavat kitaramelodiat, elämää juhlistavat lyriikat ja puskevat groovet”.

”Keikkapyyntöjä on tullut Briteistä saakka. Radiosoittoakin ollaan saatu Italiassa, Kanadassa ja Amerikassa.”

Muun muassa yhdessä Tiisun kanssa keikkailleen kokoonpanon laulaja-kitaristi Aleksi Skippari kertoo, että kysyntää kovasti brittiläiseltä kalskahtavalla poppoolla on piisannut:

Keikkapyyntöjä on tullut sieltä Briteistä saakka. Radiosoittoakin ollaan saatu Italiassa, Kanadassa ja Amerikassa.

Nuorissa ja Raikkaissa kvartettimme edustaa tuoreimmalla Jumpstart-nimisellä videosinglellään. Kitaristi Viljami Nurmi luonnehtii pyräystä seuraavasti:

Jumpstart on yksinkertainen biisi, joka syntyi alun perin ideastani, jonka ei pitänyt päätyä julkaistavaksi lainkaan. Olin hetkeä aiemmin hankkinut kitarasyntikan, jota sitten treeneissä kokeilimme tämän biisin kanssa. Ja kappalehan heräsi eloon ihan uudella tavalla.

Todettiin, että tässä on mahtavaa alkukantaista nuoruuden raivoa ja vimmaa, kuitenkin niin, että biisi kuulosti meiltä. Mikään tyypillinen kipale tämä ei meille ole. Oltiin studiossa ja kun hieman ylimääräistä aikaa jäi, päätettiin äänittää Jumpstart melko lailla kerrasta purkkiin -mentaliteetilla. Livenä meininki on tän kohdalla taattu!

Biisin idea ei tosiaan ollut mullistaa länsimaisen rytmimusiikin sävellyshistoriaa, vaan pitää hauskaa. Sama mentaliteetti näkyy myös videossa, Aleksi Skippari summaa.

Nuoret ja raikkaat Fresh Tides: Jumpstart (katsasta Eero Vehniäisen ohjaama musiikkivideo jutun alusta)

Vaan mitäpä tämän jälkeen?

Tällä hetkellä täytetään ensi vuoden keikkakalenteria ja tuotetaan tulevan singlemme videota, joka tulee olemaan suurempi ja pidemmälle viedympi projekti kuin mikään, mitä ollaan aikaisemmin tehty, Aleksi Skippari vihjaa ja lisää vielä:

Enemmänkin uutta musaa työstetään koko ajan ja koitetaan kehittää soundiamme uusiin suuntiin. Ihan viime aikoina ollaan otettu keikoille mukaan taustalaulajat, syntikka ja kolmas kitara, jotta saataisiin livesoundista yhtä leveä kuin äänitteillämme. Joulukuussa  soitetaan tän vuoden vika keikkamme Helsingissä.

Fresh Tides Sanni Hirvosen kuvaamana.

Fresh Tides on:

Aleksi ”Pedikain” Skippari (kuvassa rintamalinja oikealle, laulu ja kitara)
Viljami ”William Grass” Nurmi (kitara)
Konsta ”ConeBoi” Kaskismaa (basso)
Waldemar ”saksalainen atomikello” Suurkari (rummut)

Bändin tähän mennessä julkaisemat Daydream– ja Sun Set Asundet -ep:t (2015 ja 2016) sekä Act Cool– ja Starts, Chances, Etc- -sinkut (2015 ja 2016) voit ottaa haltuusi Spotifysta tai orkesterin Soundcloud-sivulta.

Kaikkiin Nuoret ja raikkaat -sarjassa esiteltyihin artisteihin ja yhtyeisiin saat tutustua täällä.

Jos tiedät, kuka tekijä tai mikä kokoonpano olisi sekä nuori että tavalla tai toisella lupaava, vinkkaa asiasta meille:

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Muista kuunnella ja napsauttaa seurantaan myös tämän tästä täydentyvä Nuoret ja raikkaat: 2017 -soittarimme:

Lisää luettavaa