Nyytit hikoaa, mutta elämä kantaa – Stigin Isomunasessa miehessä satiirin esittäjä ja kohde kohtaavat kultaisessa leikkauksessa

Niko Peltonen poikkeaa Martti Luther ja muovipussi -palstallaan vaihteeksi historiasta nykyisyyteen.

Tässä kuussa poiketaan kulttuurihistoriasta kulttuurimme nykyisyyteen. Stigin alkukeväästä ilmestynyt Isomunanen mies ­-biisi on toistaiseksi nasevin kommentti siihen maailmaan, jota esimerkiksi Helsingin Sanomien HS Visio ­osion voi katsoa ilmentä­ vän. Siis siihen, joka tarjoaa ”Hyvää pöhinää ja visioita/menestystä, onnea varmaa”, kuten Stig kappaleessa sanailee.

Stigin artistiprofiili on vähän ristiriitainen ja ongelmallinen. Kun näin Spotifyn New Music Friday ­listalta hänen julkaisseen tämän nimisen biisin, oli ensifiilikseni aika latistunut. Stig laulaa isomunaisesta miehestä, varmaan tosi hauskaa settiä tarjolla.

Jostain syystä kuitenkin kuuntelin kappaleen ja jopa korvat sen verran höröllä, että sain kiinni tekstin langanpäästä. Sitten seurasikin päiväkausien mittainen voimasoitto ja kaikkien vähänkin potentiaalisiksi kokemieni tuttavien piinaaminen Isomunasen miehen hehkuttamisella. Samalla aloin arvioida uudelleen suhdettani Stigin artistipersoonaan ja musiikkiin.

Pasi Siitonen on itse asiassa moderni kuplettilaulaja. On ollut ainakin siitä asti, kun ”Punavuoren R. Kelly” Stig Dogg vaihtui viinanjuonnista, parisuhteista ja seksistä kertovia helppoheikkimäisiä ralleja esittäväksi Stigiksi. Ei ole sattumaa, että pirullisen tarttuvassa Ryyppy­-hitissä jukeboksissa ”laulaa Hammarbergin Antti”.

Moni Stigin kuulija ei varmasti Irwinin oikeaa nimeä edes tunnistanut, mutta siinä on johtolanka ja keskeinen avain Siitosen artistipersoonaan. Erona toki se, ettei oikea elämä onneksi tunnu hänellä sekoittuvan laulujen aiheisiin.

Stigiä on ollut mahdotonta pitää yhteiskunnallisena taiteilijana eikä Janne Huttusen ja Kaisa Korhosen kanssa tehty Isomunanen mies vielä riitä muuttamaan tätä. Jos vastaavaa tulee lisää, sitten voi jo olla uudelleenarvioinnin paikka. Tavallaan hän on ihanteellisessa asemassa kyseenalaistamaan hegemonisia puhetapoja. Kukaan ei odota häneltä Paleface-tyyppistä retoriikkaa, joten hän voi esittää tällaisen biisin ja läpäistä sellaisenkin kuulijan suojauksen, joka ei Palefacen musiikkiin koskisikaan. Ehkä veitsi viiltää syvimmälle juuri yllätysiskun momentumilla.

Siitonen tuntuu tajuavan asemansa. Findance.comin haastattelussa hän väittää viattomasti Isomunasen miehen kertovan siitä, miten ”kaikilla meillä on oma taakkamme”, kuten kertosäkeessä lauletaan.

Biisin puhujan taakka on… no, isot munat. ”Raskaat on kiveni kantaa” ja nyytit hikoavat Länsiväylää ajaessa, kun ”bussit bussikaistan täyttää”. Tämän sä­ keen perään ihanan apaattisesti lausahdettu ”ei helvetti” on oikeastaan kappaleen kruunaava yksityiskohta.

Upeassa c-­osassa Stig kuvaa haikeasti sankarinsa tsemppaavaa ajatusmaailmaa: ”Kun aallot lyö Westendin rantaan/ja vaikka mun kalsarit hankaa/Mä katson valon pisaroita, tiedän että elämä kantaa.”

Taloussivujen ja kalliiden lifestyle-julkaisujen retoriikoista on syntynyt epäpyhä hybridi: yritysjohtaja, yleensä keski­ikäinen, jo seestynyt mies, seisoo smoothie-­lasi kädessään isojen ikkunoidensa ääressä ja katsoo mietteliäänä merelle. Niin paljon on takana, niin paljon vielä edessä. Hän tietää, että elämä kantaa.

Isomunanen mies.

Fokus ei tietenkään ole siinä, mitä sankarimme housuista löytyy. Isomunaisuus on uutta Stig-­biisiä odottaneelle kuulijalle helppo koukku, oivalluksen hetki on metaforisen isomunaisuuden sisäistäminen. Satiiri on väännetty rautalangasta, mutta se kuuluu asiaan: ”Jos elämä on synkkää, laita päälle valo/Jos menee kämppä alta, rakenna vahvempi talo.”

Jos haluaa rikastua, kannattaa ostella sijoitusasuntoja!

Isomunaisuus on ajatusmaailma ja sen voi omaksua sukuelintensä laadusta riippumatta, mutta toki maskuliininen voitontahto ja toisaalta hankaavista kalsareista uhriutuminen ovat stereotyyppisiä sukupuoliominaisuuksia ja miehisellä äänellähän siellä HS Visiossakin yleensä puhutaan.

Stigin biisissä satiirin esittäjä ja kohde kohtaavat kultaisessa leikkauksessa, ja hyvän kupletin tapaan se on myös biisi, jota tekee mieli kuunnella ja laulaa mukana pääksytysten. Tulisipa jo karaokelistoille!

Teksti: Niko Peltonen
Artikkeli on julkaistu Soundissa 6/22.