Paluu Kingston Wallin äärelle: Kie von Hertzen ja Sami Kuoppamäki muistelevat Petri Wallia

Ville Malja

Uusimmassa Soundissa julkaistiin pitkä haastattelu, jossa Kie Von Hertzen ja Sami Kuoppamäki kertovat tulevan Kingston Wall -kiertueen taustoista. Julkaisemme nyt osan artikkelista nettiversiona.

Joulukuun lopussa 2018, kaksi kuukautta ennen Tavastian-keikkaa, Helsinkiläisen kasvisravintola Silvopleen lounaalle ovat saapuneet Sami Kuoppamäki ja Kie von Hertzen. Molemmat niiskuttavat nuutuneina, sillä he ovat palanneet edellisiltana Von Hertzen Brothersin Englannin-rundilta, jonka koko yhtye joutui kahlaamaan läpi flunssaisena mutta kunnialla.

Sami Kuoppamäki palasi VHB:n miehistöön vuoden 2017 War Is Over -albumin alla (hän soitti yhtyeessä myös Approachin (2006) aikoihin), millä olikin suora vaikutus siihen, että Kingston Wall herätettiin henkiin juuri tällä porukalla.

”Suurin syy ajoitukseen on tietenkin havahtuminen Peten viiskybäsiin mutta myös se, että me ollaan soitettu Samin kanssa nyt yli vuosi yhdessä. Sitä kautta musiikillinen suhteemme on lämmennyt uudestaan. Kemia keikoilla ja Kingston-matskuunkin sopiva fraseeraavampi meno on taas nostanut päätään, ja se auttaa ainakin itseäni siinä, että tällaisen pystyy tekemään”, sanoo Kie.

”Vaikka koko ajanhan me ollaan tunnettu, aina koulusta saakka”, Sami huomauttaa ja lisää, että heille Kie on ollut aina ykkösvaihtoehto Petrin saappaisiin. Soittivathan Kie ja Petri samassa Backline-bändissä jo ennen Kingston Wallin olemassaoloa.

”Mutta onhan sekin totta, että kun joskus aiemmin sulta on kysynyt, että lähdetkö soittamaan, niin susta se ei ole tuntunut luontevalta. Se oli mulle ylläri, että sä nyt innostuit tähän mukaan.”

”Totta. Se on ollut jopa sellaista, mitä olen halunnut tietoisesti välttää”, Kie vahvistaa.

On ollut ihan puhdas tunne, että Pete olisi itsekin tästä fiiliksissä.
– Kie von Hertzen

”Joten oli se yllätys mullekin, heh. Nyt kuitenkin tuntui, että on kulunut riittävästi aikaa. Mua on aina mietityttänyt diskreettiysasiat, on tuntunut ehkä jopa vähän opportunistiselta lähteä itse sille tontille. Mutta nyt ei ole yhtään sellainen fiilis, on ollut ihan puhdas tunne, että Pete olisi itsekin tästä fiiliksissä.”

Sami sanoo, että ensimmäisistä treeneistä lähtien kaikki on tuntunut hyvin luontevalta. Hän analysoi, että Kiellä ja Petrillä on samankaltainen lähestymiskulma kitaransoittoon, mikä juontaa juurensa siihen, että he ovat kuunnelleet yhdessä samaa musaa samassa ajassa.

”Me asuttiin kumpikin Etelä-Haagassa, Petri oli mua pari vuotta vanhempi”, Kie kertoo ja sanoo Petrin olleen hänelle paitsi läheinen ihminen myös tärkeä mentori nuorena.

”13–15-vuotiaina se oli sellaista c-kasettien vaihtoa ja asioiden funtsimista Peten kanssa. Se lähti ihan perus Zeppelinistä ja Purplesta, mutta Peten kautta tuli myös esimerkiksi Zappaa. Etenkin Rory Gallagher kolahti tosi kovaa, minkä huomaa jo kun katsoo mun Stratocasteria. Meillä ei kummallakaan kuitenkaan blues mennyt siinä vaiheessa originaalilähteille, vaan kyllä se oli nimenomaan se UK-kierros mikä vetosi. Valkoisen miehen blues, 40-luvulla syntyneet brittikierrättäjät kuten (Jeff) Beck, (Jimmy) Page ja (Pete) Townshend.”

Kie kuvailee, kuinka peruskoulun jälkeen lukion skipannut ja suoraan töihin mennyt Petri oli nuoresta asti hyvin päättäväinen sen suhteen, että hänestä tulee artisti. Esimerkkiä tuli tietenkin myös perhepiiristä, sekä velipuoli Hasse Wallin että kapellimestari-isä Aarno Wallin kautta.

”Kasiluokalta lähtien me soitettiin samassa bändissä, jossa soitti itse asiassa myös Joutsimäen Tinde, joka oli sitten Kingston Wallin eka rumpali ennen Samia. Se oli jo silloin hyvin päämäärätietoista hommaa.”

Kie sanoo, että vaikka soittotyylin puolesta heissä on paljon samaa, persoonana ja sitä kautta esiintyjänä hän on monella tapaa Petrin vastakohta.

”Pete oli stara ja kitarasankari, mutta mä olen kaikkea muuta. Aikaisemmin olen ehkä ajatellutkin, että tämän tekeminen vaatisi juuri sellaista ’kaikki spotit muhun nyt niin mä näytän, mistä kana kusee’ -asennetta. Sellainen Pete oli tyyppinä. Muistan, kun mentiin joskus nuorisotalolle keikalle ja siellä soitti joku toinen bändi, niin Pete meni lavalle, otti kitaristilta kitaran ja sanoi että anna mä soitan. Mä en tee niin, mutta on meidän soittotyyleissä samaakin, mielestäni metsästetään samoja tunnelmia.”

Teksti: Mikko Meriläinen
Lue koko artikkeli Soundista 1/19.