Puk matkaa kuolemasta kohti rakkauden iloja ja suruja – ennakkokuuntelussa Romanssi-albumi

Kotimaisen indiepopin konkariyhtye Puk julkaisee viidennen albuminsa 31. toukokuuta. Soundin lukijat pääsevät kuitenkin ottamaan aiheeseen tuntumaa jo ennakkoon, kun levy tulee nyt sivuillemme ennakkokuunteluun. Tarkasta tuotos alempaa!
Pukin edellisen Murhalaulut-albumin teemana oli kuolema, mutta nyt edetään aivan toiseen suuntaan. Romanssin kappaleilla nimittäin käsitellään rakkauden iloja ja suruja. Aihetta alleviivataan dramaattisilla musiikillisilla keinoilla: synapopin sydämensykkeestä siirrytään ylväisiin selloihin tai kitaroihin, ja kerroksellista vyörytystä seuraa keskittynyt tunnelmointi. Sanoituksetkin ovat tutun kohtalokkaita.
Puk kertoo tekemisistään verkkosivuillaan ja Facebookissa. Keikkatietoja ja sellaisia kannattaa etsiä näistä osoitteista.