Tänä vuonna Sakari Preuss aikoo yllättää kaikki. Joensuun Popmuusikoiden tunnustuspalkinnon pokannut artisti julkaisee debyyttilevynsä 26. lokakuuta, ja tänään Soundi tuo ensi-iltaan albumin nimikkokappaleeseen tehdyn musiikkivideon. Katso Chris Karvisen kuvaama ja editoima teos yläpuolelta.
Preuss tekee tiedotteen mukaan lauluja nuoruudesta, kasvamisesta, turhautumisesta ja rakastumisesta, ja toisaalta tuleva albumi kuvittaa elämää tässä ajassa. Kuvioon kuuluu epävarmuutta tulevaisuudesta, pätkätyöläisyyttä ja hiljentyviä pikkukaupunkeja. Tuttua kamaa monelle nykypäivän nuorelle aikuiselle, siis.
”Debyyttialbumi on ajatuksena järkäle. Käyntikortti, ratkaiseva rangaistuspotku. Jotain joka kertoo tekijästään olennaisen ja saa jalan ja sydämen naputtamaan tahtia. Kun mietin tätä levyä, mietin lukemattomia pyydettyjä palveluksia, kymmeniä sivuun siirrettyjä kappaleita ja iloa siitä miten monta kertaa äänitysnauha sattui pyörimään täsmälleen oikeaan aikaan”, pohtii Preuss tiedotteessa.
”Tämä on levy täynnä melodiaa, rohkeutta, heikkoutta, paljastuksia, nuoruuteni sankareita, herkkyyttä ja kunnon bändimelua. Minun mielikuvitusmaailmassani ensimmäisen kokopitkän julkaisu vertautuu koulusta valmistumiseen. Mihin näillä papereilla pääsee?”