Siiri Nordiniltä albumi maaliskuussa

26.11.2007 16:37

Killer-yhtyeessä tunnetuksi noussut Siiri Nordin on tehnyt levytyssopimuksen EMI Finlandin kanssa. Artistin uusi suomenkielinen albumi julkaistaan maaliskuussa 2008.

Levy-yhtiö kuvailee pitkäsoittoa seuraavasti: "Albumilla liikutaan rockista jatsahtaviin ja akustisiin tunnelmiin. Tekstimaailma on omakohtainen, koskettava ja humoristinen. Tekstejä Siiri on tehnyt yhdessä käsikirjoittaja Vilja Roihun kanssa, sävellykset ovat Siirin omaa käsialaa. Levyn on tuottanut Jussi Jaakonaho, ja sovitukset on tehty yhteistyössä Siirin, Jussi Jaakonahon ja Siirin bändissä soittavien Mitja Tuuralan ja Sami Kuoppamäen kanssa. Levyllä vierailevat muun muassa Pekka Kuusisto, Kimmo Pohjonen ja Jussi Nikkilä."

Suomenkielinen albumi syntyi Siirin mukaan uteliaisuudesta.

– Tahdoin tietää, miltä kuulostan suomeksi kaiken englanninkielisen materiaalin jälkeen. Albumin soundi on tuore, vaikka mausteita on haettu muun muassa 60- ja 70-luvun bluegrassista ja jazzista.

Kuuntele EMIn jukeboksissa!

Lisää luettavaa