Soundi-lavan ääniä: Ellinooran keikalla on lupa tanssia ja itkeä

23.6.2016 09:40

Soundin nimikkolava nousee tänä kesänä kolmelle festarille. Soundi-lavan ääniä -sarjassa esitellään noille lavoille nousevia tuoreita ja mielenkiintoisia kotimaisia bändejä ja artisteja.


Soundin lukijaäänestyksessä Vuoden 2015 tulokas -listalle nousseen Ellinooran helmikuussa julkaistu Leijonakuningas-single on rikkonut Spotifyssa jo 4 miljoonan kuuntelun rajapyykin. Samoilla miljoonalukemilla on kohta myös viime vuoden lopulla julkaistu Carrie.

Ellinoora kuvailee musiikkiaan orgaaniseksi ja rehelliseksi suomipopiksi.

– Suuri ääni ja pieniä tarinoita. Folkviboja, isoja melodioita ja angstin keskeltä läpitunkevaa toivoa, laulaja syventää.

Provinssin Soundi-lavalla torstaina 30. kesäkuuta esiintyvän Ellinooran keikalla on luvassa kovia uusia lauluja ja nälkäistä meininkiä. Artisti kuvailee livemeininkiään helvetin hyväksi ja omanlaiseksi.

– Bändi on tikissä ja mä laulan sieluni palasia ulos joka keikalla. Mun keikoilla tulee kuulemma käytyä koko tunneskaala läpi. Sinne voi tulla tanssimaan ja itkemään.

Muista Soundi-lavan esiintyjistä Ellinoora suosittelee uuden sukupolven artisteja.

– Venioria ja Alex Mattsonia. Molemmat tekevät ihan omaa juttuaan. Toivon heille kansainvälistä menestystä.

Provinssiin liittyviä hyviä festarimuistoja Ellinooralla on myös paljon.

– Vuonna 2011 mun kevyet kukkashortsini tippuivat Vaccinesin keikalla ja huomasin sen vasta kun keikka oli loppu. 2012 PMMP:n keikalla tanssittiin itsemme letkajenkassa eturiviin, juotiin minttuviinaa ja itkettiin mun ystävien kanssa Joutsenet-laulun aikana.

– Lisäksi mulla on yksi tarina johon liittyy Ruisrock, Florence + The Machine ja mun rintaliivit. Viime aikoina en ole riisunut itseäni keikoilla niin paljon…

Kesän jälkeen Ellinooran pitää kiireisenä syyskuussa ilmestyvä debyyttialbumi.

– Sitä ollaan tässä kolme vuotta väännetty ja tuntuu jotenkin absurdilta, että se on oikeasti valmis. Halusin tehdä tästä ajasta erottuvan kokonaisuuden, josta olen ylpeä. Musta tuntuu että onnistuttiin siinä.

– Odotan innolla levyrundin keikkoja ja ihmisten fiiliksiä albumista. Hyviä hommia luvassa!

Ellinoora Provinssin Soundi-lavalla 30.6. klo 17.30.

Lisää luettavaa