”Tämä on kuin tuuli, joka puhaltaa maailmanlopun jälkeisissä raunioissa” – Ota haltuun Grave Pleasuresin apokalyptisen komea uutuusvideo

14.11.2016 21:13

Vuonna 2010 perustettu Beastmilk julkaisi puhki ylistetyn Climax-debyyttinsä loppuvuodesta 2013. Niin USA:ssa kuin Manner-Euroopassakin keikkailleen ja saksalaislehti Metal Hammerin ”paras debyytti” -kunnianosoituksen pokanneen yhtyeen nousukiito päättyi kuitenkin tylysti talvella 2015, kun muun orkesterin ja kitaristi Johan ”Goatspeed” Snellin tiet erosivat.

Beastmilk-fanien iloksi ryhmän taru ei ikävistä ennusmerkeistä huolimatta kuitenkaan päättynyt, sillä laulaja Mat ”Kvohst” McNerney ja kumppanit jatkoivat toimintaa Grave Pleasures -nimen alaisuudessa. Uuden yhtyeen ensimmäinen pitkäsoitto Dreamcrash ilmestyi syksyllä 2015.

Nyt, hieman yli vuotta ja muutamaa miehistönvaihdosta myöhemmin, on koittanut taas uuden tulemisen, ja osittain myös juurille palaamisen, aika. Seiskatuumainen Funeral Party -pikkulevy ilmestyy 18. marraskuuta ja se sisältää kappaleet Deadenders sekä Cold War Funeral. Single, jonka voi tilata täältä, saapuu markkinoille McNerneyn oman levy-yhtiön kautta, monien muiden mahdollisten yhteistyökumppaneiden kiinnostuksesta huolimatta.

– Juuri tällä hetkellä olemme erittäin tyytyväisiä saadessamme olla omassa ”bunkkerissamme”. Meillä on sataprosenttinen artistinen vapaus, eikä se ole mikään vähäpätöinen asia.

Funeral Party ei ilmesty sattumalta juuri nyt.

– 18. marraskuuta on vuoden 322. päivä gregoriaanisen kalenterin mukaan. Tänä samana päivänä vuonna 1978 (siis vuonna, jona synnyin), tapahtui myös sellaista, että amerikkalaisen Jim Jonesin johtaman Kansan temppeli -lahkon yli 900 jäsentä tekivät joukkoitsemurhan Guyanan viidakossa Jonestown-nimisessä eristäytyneessä yhteisössä. Aikamoinen kaveri tuo Jim.

Singlen nimi on siis Funeral Party, mutta sen nimistä kappaletta silti ei kuitenkaan löydy.

– En ole koskaan pitänyt sinkuista, jotka on nimetty a-puolelle prässätyn biisin mukaan. Sehän tavallaan sanoo, ettei kakkospuolen kappale ole niin tärkeä, sanoo McNerney.

– Singlen otsikko liittyy siihen, että eräänä tarkoituksenamme oli kirjoittaa ”hautajaismusiikkia vihollisillemme”. Levy näyttää keskisormea niille, jotka kuvittelivat tämän bändin olevan mennyttä kalua Beastmilkin hajottua. Ei sinne päinkään.

Videomuodossa nyt julkaistavan Deadenders-kappaleen ”apokalyptiset tanssirytmit” muistuttavat kuulijaa menneistä, vaikka uusia tuuliakin on tarjolla.

– Halusimme osittain kääntää kurssia alkuaikojemme konseptin ja tunnelmien pariin. Beastmilkin perustukset luotiin kylmänä talvena, kuunnellessamme Rudimentary Penia sekä Dead Moonia, ja uudelta singleltä löytyy samankaltaisia sävyjä, laulaja sanoo ja jatkaa:

– Tämän levyn on tarkoitus tuntua tuulelta, joka puhaltaa maailmanlopun jälkeisissä raunioissa. Funeral Party tuoksuu kuolemalta, vaikka levynä se onkin verevä ja kaunis.

Näiden puheiden jälkeen… Ottakaapa haltuun:

Lisää luettavaa