Tuumailuja | Pienlevykatsauksessa Joteskii Groteskiin uutuuksia

Soundin uuden seiskatuumaisia ja muita pienjulkaisuja esittelevän palstan kunniaksi otamme ensin käsittelyyn pienyhtiö Joteskii Groteskiin tuoreimpia julkaisuja. Ensinnä käpälään osuu Aavikon Koneen ja Moottorin uudelleenjulkaisu, joka niputtaa paremmin Terveistä Käsistä tutun Läjä Äijälän ambient/elektro-kollaasikokeilut. Alkujaan yksipuoleisina julkaistut vinyylisinglet muodostavat toisiaan täydentävän parin. Debyytti Karavaanissa on armeliaasti mukana rytmi, Rakkaudella sinulle hellii musikaalisuudessaan vähemmän. Kiehtovaa, vaikkakin monille varmasti liian haastavaa – niin 70- ja 80-lukujen vaihteen Suomessa kuin tänäkin päivänä.

Monista yhteyksistä tuttu on myös Ville Pirinen, joka tällä kertaa levyttää Combat School –nimen alla muiden muassa Räjäyttäjistä ja Talmud Beachista tutun Mikko Siltasen kanssa. Kaikkea kummallista rakastavan artistin tekosiksi Jengi on tyhmää on harvinaisen suorasukainen särökitarapurkaus, jossa kaiken maailman vatipäät saavat kuulla kunniansa. Tupla-a-puoleisen vinskan toinen puoli Muurin takana on jo astetta jytäävämpi tapaus, jossa efektiparkoja poljetaan huolella.

Uudempi tulokas on U.F. Ojala –nimellä debytoiva Teemu Ojala, vaikka mikään märkäkorva ei soittajana ole hänkään. Biiseistä Olento on hypnoottinen jumitus, joka toimii myös koukukkaana poplauluna. Siinä on samaa pinnan alla salakavalasti lymyävää epäilyttävyyttä kuin aikoinaan Bad Vugumin rosterin ”normaalimmassa” siivessä. Havaintoja jää selvästi biisikaverinsa varjoon. Täsmennettäköön, että kyseessä on siis bändinä toimiva kokoonpano eikä akkarinsa kanssa riutuva surkeileva lauluntekijä.

Muista pikkuvinyyleistä suosittelen lämpimästi helsinkiläisen S&M:n neljän biisin ep:tä. Suomipunkin varhainen uusi aalto – soundi alkaa nykykäytössään tulla jo kulminaatiopisteeseensä, mutta rähjäisesti rouhivan trion ulosannissa on sydämellisyyttä ja aitoutta. Ja ennen kaikkea todella hyviä biisejä, joista Onnelliset tahtoo lienee yhä suosikkini. Ja totuuden nimissä trio on kaikkea muuta kuin omaan sentimentaalisuuteensa ihastunutta nynnypunkia.

Mainio on myös Mustan Ristin debyyttisingle Oon kuullu juttuja, jossa on juuri oikea mikstuura heavy metal –hömppää, tyylille ominaista kolhoutta ja ylvästä välinpitämättömyyttä. Eli mikä perinnehevistä tekee parhaimmillaan nerokasta. Tietysti se vetää suupielen hymyyn, mutta se ei vähennä musiikin arvoa. Bändissä viehättää myös punkmainen rujous, joka vie yhtyeen entistäkin kauemmaksi nykymetallista. Ikuisen tripin basso-outron Stooges-lainasta ojennetaan vielä tyylitajupisteisiin ekstraa. Mustaa Ristiä voi suositella lämmöllä esimerkiksi Seremoniaan ihastuneille.


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: Soundi PL 312 33101 Tampere

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 3/2015