Tuumailuja | Seiskoja ja muita pikkulevyjä omalla vastuulla, avoimin mielin

Bob Malmström. Kuva: Janica Lönn

Maanvaivan nimi viittaa aikamiespoikien treenikämpälle jämähtäneeseen punkbändiin eikä kaksitoistatuumaisen kansi ja yhtyeen logo anarkiamerkkeineen muuta käsitystä positiivisempaan suuntaan. Mutta kun levyn soittajatietoja vilkaisee, niin johan tulee kiire saada levy neulan alle! Tuuli on Jouko Hohkon eleettömästi mutta rosoisesti tulkitsema hituri, jonka jännite riittäisi täyttämään pienen omakotitalon sähköntarpeen. Tom Stenmanin satakielen lailla livertäen esittämä Kalpeanaama on perinteisempään popformaattiin istuva pako kaikesta ikävästä. Kaksi biisiä eivät kerro yhtyeen kokonaisajatuksesta paljoakaan.

Kiusallisesti jää kaivelemaan, ettei kyseessä vain olisi yksittäinen projekti. Toivon lujasti, että olen väärässä. Tällä tyylitajulla ja näillä solisteilla Maanvaiva saa minun puolesta säveltää vaikka ammattikoulun sähköopin kirjoja.

Tunnen itseni ornitologiksi, kun Lokit-yhtyeen neljän biisin seitsentuumaisesta tulee mieleen toinen lo-fi-tulokas Pöllöt. Hajamielisesti ja huolettomasti rämisevät kitarat osoittavat tosin yhtä lailla vaikkapa Dinosaur Jr:n ja Sebadohin suuntaan. Korsu-kappaletta kuunnellessa suorastaan naurattaa kuinka Lokit ovat yhtaikaa nuhjuisia ja yleviä. Räiskyvästi sinne tänne poukkoilevat melodiat, ujosti korkeallekin tapaileva laulu ja melkeinpä raakilemaiset biisit kuuluvat kaikki bändin viehätykseen. A-puolella kaksi omaa raitaa, b-puolella eteerisen hämy instrumentaali sekä Woude-cover Uskot säkin taikaan. Kyllä kelpaa!

Sitten genrekartan toiseen laitaan. Bob Malmströmin hardcoreen on nivottu provosoivia bättre folk -tekstejä, mikä on tahtonut viedä huomion itse musiikilta niin kuin vahvasti konseptoiduissa bändeissä usein on tapana. Bändin hoocee on unohtunut geneeriseksi runttaukseksi, jonka arvoa vitsailu ei ole suoranaisesti edistänyt. Mutta nytpä toimii. Neljän kappaleen Kejsarsnitt-ep niputtaa kiitettävän erilaisilla, mutta yhteen sopivilla biiseillä Napalm Deathin metallinsekaista grindia, melodisempaa kaahausta, uuden koulukunnan riffittelyä á la Raised Fist ja… niin, Tomas Ek -coverin. Viimeistään tällä näytöllä bändi puolustaa olemassaolonsa.

Aika lujaa touhua on myös The Carnivalin tuore seiska. Hengen juhlaa on nimenä moniselitteinen bändille, jonka hardcorepunkissa on paitsi blackmetallista sirkkelöintiä, mutta myös muinaismystillistä kulmaa. Unohtaa ei sovi Terveet Kädet -koulukunnan pelkistettyä päämäärähakuisuutta, joka pitää huolen, ettei turhaan jäädä keskitempoon laahaamaan tai sotkeuduta epäolennaisuuksiin. Ei suositella perheen herkimmille. Matkailun edistämiskeskukselle tästä saisi toki oivan paketin suomalaisesta hulluudesta.

Kauniiksi lopuksi matkaamme vielä äärimmäisyyksien viimeiselle saarekkeelle. Eli tässä tapauksessa Somerolle, josta ponnistaneiden omapäisten muusikoiden pitkään ketjuun liittyy nyt luovasti nimetty Isoisä Kohtu Kohtu. Sietämätöntä musiikillista näsäviisastelua toisille, hulvatonta iloittelua vieruskaverille. Muiden muassa Mr. Bunglesta innoituksensa nielaissut trio vetelee kiivaasti grindit, jazzit, punkit ja proget saman filtterin läpi. Vähänkö vänkää! Keveimmillään bändi muistuttaa Deep Turtlea tai Sydän Sydäntä eikä orkesteri ole niin vaativa kuin mitä ensipuraisulla maistuu. Repissut Ponein -ep rempoilee kymmenen rallia vartissa. Suositellaan nauttimaan omalla vastuulla ja avoimin mielin.

Teksti: Antti Luukkanen
Julkaistu alun perin Soundissa 9/2015


Pikkulevyjä voi tarjota arvioitavaksi osoitteella: SOUNDI, PL 312, 33101 Tampere.