”Vituttaa tämä maailman meno ja sen hautaan meno” – Ville Laihialan S-Tool ei tylystä asenteesta tingi

S-Tool
Jani Mahkonen

S-Tool valmistautuu esittelemään maailmalle toisen albuminsa. Timo Isoaho jututti yhtyettä ja kysyi, missä tunnelmissa Exitus-levyä tehtiin. "Virret syntyvät vitutuksesta nykyään jopa vielä enemmän kuin ennen", kuuluu Ville Laihialan vastaus.

Kun Sentencedin laulajana raskaamman musiikin ystävien tietoisuuteen nousseen Ville Laihialan kipparoima Poisonblack vetäytyi ”määrittelemättömän pituiselle tauolle” elokuussa 2015, monesta maailmankolkasta kuului kysymys: mitähän Ville keksii seuraavaksi?

Vastaus kävi harvinaisen selväksi keväällä 2016, kun Laihiala ilmoitti perustaneensa ”Panteran ja Entombedin musiikillisissa maisemissa” liikuskelevan uuden orkesterin. Laulajakitaristi Laihialan, rumpali Aksu Hantun, basisti Kimmo Hiltusen ja kitaristi Sami Leppikankaan muodostaman S-Tool-yhtyeen debyyttialbumi Tolerance 0 ilmestyi lopulta syksyllä 2017, ja Soundin kriitikko Marko Säynekoski kuvaili julkaisua muun muassa seuraavasti: ”Bändi kuulostaa tavattoman ankaralta” ja ”kokonaisuus on erittäin tiukka paketti, joka pystyy svengaamaan vapautuneesti”.

Mutta mitä miettii Ville Laihiala talvella 2020, jos hän palauttaa Tolerance 0:n mieleensä?

– No, ensimmäisenä ajattelen sitä, että debyytti kasattiin väsäämieni demoaihioiden pohjalta, eikä se olekaan ihan sataprosenttisen ehta ”bändilevy”, vaikka toki pärstät punaisena yhdessä treenattiinkin. Mutta ei siinä mitään, kaikkiaan levystä tuli ihan onnistunut pläjäys.

”Ihan onnistunut pläjäys” on myös maaliskuun lopulla julkaistava kakkosalbumi Exitus. Totta puhuen se on helvetin paljon enemmän, sillä Exitus on kuin ensilevyn turboahdettu versio – kokonaissoundi on tiukempi, riffit ovat hyökkäävämpiä ja soitto groovaa elävämmin.

– Aloin rämpytellä tuoreita ralleja heti debyytin valmistuttua. Motherfucker sekä Hole syntyivät ensimmäisinä, ja ne määrittelivät aika lailla sen kiiman, vimman ja raivon määrän, mitä halusin uusiin juttuihin pumpata.

Korvaan tarttuu jo ensikuuntelulla myös se, että S-Toolin vitutusmittarit huutavat nyt todella punaisina, aina levyn avaavan Motherfuckerin ensimmäisestä sekunnista päätösraita Body Bagin viimeisenä kiertäviin kitaroihin. Turpaan tulee eikä armoa anneta.

– Virret syntyvät vitutuksesta nykyään jopa vielä enemmän kuin ennen. Sellaista oman paskan olon helpottamistahan rallien tekeminen joka tapauksessa on, kuvailee Laihiala.

– Oma mieliala on pysynyt samanlaisena jo pitemmän aikaa. Toisin sanoen vituttaa tämä maailman meno ja sen hautaan meno. Siitähän levyn nimikin tulee: Exitus tarkoittaa päättymistä ja loppumista, eli kuolemaa.

Nostetaan esiin sekin, että S-Tool tarjoaa myös sovituspuolella makoisia ideoita. Esimerkiksi Ego Cancer -kappaleen keskiosan varsin yllättävä riffittely osuu ja uppoaa.

– Haettiin sellaista old school -meininkiä sinne ja tänne, eikä biisien aina tarvitse mennä niin kuin niiden pitäisi mennä. Sanottakoon myös, että Ego Cancerissa vierailee suomalaisen metallin legenda Janne Joutsenniemi.

Onko albumilla muita vierailijoita?

– Sanoituspuolelta löytyy vanha ystäväni Sami Lopakka, joka kirjoitti meille The Inhumanist -kappaleen tekstin.

Seuraavaksi S-Toolin edessä siintää tiivis keikkarypäs. Osan kevään keikoista yhtye paiskaa omin päin, kun taas muutamat konsertit tapahtuvat Euroopan-kiertueelta Suomeen palaavan Lordin kanssa.

– Eihän tässä muuta kuin romut autoon ja tien päälle. Tarkoituksena on takoa tappovirsiä ilman armoa!

Teksti: Timo Isoaho
Haastattelu on julkaistu Soundissa 3/20.