Voittajan haastattelu: Jukka Nousiainen taikoi ihmisten ajatukset musiikiksi

Voittaja ottaa rennosti.
Tiina Vanhapelto

"Ihan selkeästi parasta, mitä mä olen tehnyt", tuumaa Nousiainen itsekin Ei enää kylmää eikä pimeää -albumista.

Soundin toimittajien mielestä vuoden 2018 paras kotimainen albumi on Jukka Nousiaisen Ei enää kylmää eikä pimeää, joten soitimme Sastamalaan onnittelupuhelun. Katso vuosiäänestystulokset kokonaisuudessaan täältä

Jukka Nousiaisen soololevykolmikkoa on seurannut tähtisade: Huonoa seuraa (2014), Jukka Nousiainen (2016) ja kuluneen vuoden kruunannut Ei enää kylmää eikä pimeää ovat kaikki napanneet Soundin kriitikoilta täydet viisi tähteä. Ja nyt napsahti vielä Nousiaiselle ensimmäinen Soundin toimittajien vuosiäänestyksen ykkössija.

Kehuja on tullut muualtakin. Nettimedia Nuorgamissa Niko Peltonen suitsutti: ”Jukka Nousiainen tekee suomenkielistä rockmusiikkia sieltä tärkeimmästä ja laadukkaimmasta päästä”, Keskisuomalaisessa Arttu Seppänen perusteli täysiä pisteitään: ”Jukka Nousiainen on epäilemättä Litku Klemetin ohella tämän vuosikymmenen tärkeimpiä hahmoja kotimaisessa kitaravetoisessa rockissa.” Ja viisi tähteä tuli Helsingin Sanomien Mervi Vuorelaltakin.

Vastakaikua on löytynyt yleisönkin puolelta, mikä on ollut helppo huomata hartaasta hurmokselliseen yltyvillä keikoilla, joita Nousiainen on tehnyt sekä kuusihenkisen Kumpp.-yhtyeensä kanssa että soolona.

– Levyä tuli tehtyä pitkään ja sen kanssa oli aikamoista painiskelua, joten olin aika yllättynyt siitä, kuinka ihmiset ottivat sen omakseen, Nousiainen sanoo Soundin äänestysvoitosta kuultuaan.

Albumin teemana kulkee kritiikki maailmaa ohjaavia kovia arvoja kohtaan.

Suoraan sanoen ajattelin, että ahdistaako tämä levy ihmisiä, mutta ilmeisesti ei ahdistanutkaan.
– Jukka Nousiainen

– Olin ajautunut pääni sisällä sellaiseen harhaan, että olisin yksin näiden ajatusteni kanssa. Sitten huomasinkin, että aika moni ajattelee samoja asioita, ja ehkä mun tapa ilmaista niitä asioita on jotenkin samaistuttava. Suoraan sanoen ajattelin, että ahdistaako tämä levy vain ihmisiä, mutta ilmeisesti ei ahdistanutkaan.

Ei-ahdistavuus johtuu kahdesta seikasta: ensinnäkin levy loppuu nimibiisinsä myötä nostattavaan tunteeseen, ja toisekseen se on musiikiltaan melko menevää ja rempseää. Se on myös soundeiltaan paras Jukka Nousiainen -levy.

– Hyvä/huono-asteikolla tuo on ihan selkeästi parasta mitä mä olen tehnyt, sekä sävellyksellisesti että miten se on tehty. Olen iloinen, että uskalsin antaa sen jollekin muulle miksattavaksi, jolloin siitä saatiin kaikki irti, Nousiainen sanoo ja suuntaa kiitokset levyn miksanneelle Tuukka Tervolle.

Elokuussa Flow-festivaalin pallolavalla koettiin viikonlopun koskettavin hetki, kun yleisö yhtyi Jukka Nousiainen & Kumpp. -keikan päättäneen Ei enää kylmää eikä pimeää -kappaleen optimistiseen mantraan. Hetken merkityksellisyys kumpusi musiikin ohella siitä, että festivaaliyleisö oli vain vähän aiemmin kuullut toimittaja-muusikko Perttu Häkkisen kuolemasta.

– Mehän ei tiedetty Häkkisen kuolemasta vasta kuin keikan jälkeen. Enkä tiedä, mitä siitä olisi tullut jos oltaisiin tiedetty. Me oltiin vain äärimmäisen keskittyneitä omaan soittoomme, Nousiainen kertoo.

– Parhaimmillaan keikat on sellaisia, että siinä saa oman egon pois ja on vain välittämässä niitä asioita, mistä siinä musiikissa on kysymys. Ja siinä meidän bändi onnistuu aika hyvin.

Nousiais-keikat on tällä erää soitettu, ja seuraavaksi agendalla on Räjäyttäjät-albumin tekeminen loppuun.

– Se on jo aika pitkällä. Haluttaisiin tehdä se talven aikana valmiiksi, niin että se tulisi keväällä, mutta tällä tuntumalla en osaa sitä ihan luvata. Siellä on tosi kovia juttuja, jotka haluaisin saada pihalle.

– Sovitut Räjäyttäjät-keikat tehdään, mutta muuten mun on tarkoitus jäädä kokonaan keikoilta pois että pystyn keskittymään uuden musiikin tekemiseen. Nuo uuden levyn biisitkin ovat pääosin parin, kolmen vuoden takaa, joten sen jälkeen on tullut vaikka kuinka paljon uutta matskua, jota ei ole ollut aikaa työstää loppuun. Ainakin kevään otan aikaa niille.

Teksti: Mikko Meriläinen