15-vuotiasta Vastavirta-klubia juhlimassa – Pystyyn Kuolleet Hipit järjesti paon todellisuudesta

Vastavirta-klubi ja Yläkerta. (Kuva: Wikipedia/PtG)

Tampereen Pispalan legendaarinen klubi Vastavirta juhli 15-vuotista taivaltaan viikon ajan. Mukana kemuissa oli myös Pystyyn Kuolleet Hipit.

Alkuvuodesta vuonna 2005 Ylä-Pispalaan, entisen kodinkoneliikkeen tiloihin avattiin Vastavirta ry:n ja Tahdonvoima Osuuskunnan toimesta Vastavirta-klubi. Siitä lähtien, nyt viidentoista vuoden ajan, Vastavirta on avannut ovensa niin suuremmille kuin pienemmille vaihtoehtomusiikkia soittaville yhtyeille. Lavan ovat vallanneet niin kotimaiset kuin ulkomaisetkin nimet, osa useitakin kertoja. Oltuaan toiminnassa viisi vuotta klubi laajeni yläpuolella oleviin tiloihin, joihin syntyi terassi-pub Yläkerta, Pispalan yhteinen olohuone. Yläkerrasta löytyy myös pienehkö esiintymislava.

Vastavirran 15-vuotisjuhlaviikko 3.–9.2. oli ohjelmaa täynnä. Torstaina illan päätteeksi lavalle nousi tamperelainen punklupaus Pystyyn Kuolleet Hipit. Vaikka yhtye julkaisi debyyttialbuminsa Pako Todellisuudesta vasta hetki sitten, on esiintyminen bändille tuttua. Myös Vastavirta on yhtyeelle tuttu esiintymispaikka.

Energisistä lavaesiintymisistään tunnettu yhtye ei jättänyt kylmäksi tälläkään kertaa. Vain parikymmenminuuttinen keikka Yläkerrassa sisälsi lyhyestä kestostaan huolimatta täyden kirjon klassista rockkukkoilua, kitarasooloja sekä vanhoja ja uusia keikkatemppuja. Keikkaa määritti niin raskas, sirkkelimäinen kitarasoundi kuin laulaja Ezun tilan koko kapasiteettiä hyödyntävä sekoilu. Ottaen huomioon yhtyeen monimutkaiset kitarariffit ja kunnianhimoiset melodiat ei ole ihme, että nelihenkinen yhtye nappasi keikan ajaksi puikkoihinsa yhden ylimääräisen soittajan. Pääasiassa keikalla kuultiin kappaleita tuoreelta debyyttialbumilta, mutta myös yksi vanhempi kappale sekä täysin uusi tuotos. Vaikka yhtyeen musiikissa ei juuri odottamattomia käänteitä ole, vaan musiikki on tasaisen raskasta, ei keikalla voinut kääntää katsettaan hetkeksikään, jotta pysyi juonessa mukana. Lavalla on täysi meno päällä, käännyt ottamaan hörpyn kaljaa, ja katsoessasi takaisin lavalle laulaja on riisunut kenkänsä ja hakkaa sillä itseään päähän rumpukompin tahtiin. Hetken päästä laulaja pyllistää yleisölle ja hakaa takapuoltaan samaisella kengällä. Kova meno jatkuu koko keikan läpi ja Ezun vaatteet lähtivät samaan tahtiin. Kuin olisi katsellut vähemmän itsetuhoista Stiv Batorsia. Keikka oli todellinen Pako todellisuudesta.

Vaikka Pystyyn Kuolleiden Hippien keikalle kannattaa mennä jo musiikinkin takia, suosittelen menemään myös bändin lavashow’n puolesta. Helvetin viihdyttävää.

Isla Mäkinen

Settilista:
Intro
Betonii naamaan (Bob Marley -olot)
Hypnoosissa
Uusi kappale
Transsitanssi
Juokse lujempaa
LSD
Mihin tie vie