Koska olemme Suomessa, niin aloitetaan raportointi lauantaista valittamalla. Kello 19.00 yritin katsoa Teurastamon alueen baarin terassilla Suomi – Unkari -jalkapallomaaottelua. Yle Areena kuitenkin pätki kolmen minuutin välein, ja jouduin jättämään ottelun seuraamisen sikseen 25 minuutin kohdalla.
Matsin lopputuloksesta päätellen ihan hyvä asia.
Siinäpä tuo viikonlopun ainoa negatiivinen asia. Teurastomolla ensimmäistä kertaa järjestetty Sideways-festivaali oli järjestelyiltään kaikin puolin täysosuma. 6000 ihmistä vetävä alue oli tarpeeksi suuri, eikä pullonkauloja esiintynyt missään vaiheessa. Mikä tärkeintä, Sideways taitaa olla ainoa edes hieman suurempi festivaali Suomessa, missä oluttuopin saa viidellä eurolla. Aina tärkeä asia.
Koska Sami Nissinen kiteytti niin loistavasti perjantain tässä raportissaan, keskitytäänpä enemmän lauantain tapahtumiin. Päälavan korkannut …And You Will Know Us By The Trail Of Deadillä oli 2000-luvun vaihteessa omat mahdollisuutensa nousta Queens of the Stone Age -sarjaan. Madonna ja Source Tags & Codes olivat kuitenkin hieman liian ehdottomia levyjä, ja myöhemmin yhtye upposi omaan progemaailmaansa.
45 minuutin festivaalikeikka oli kuitenkin bändille kuin omiaan. Vanhojen ”hittien” parissa pää nyki eturivissä liki kaikilla, kun taas uudemmat kappaleet ohittivat monet olankolautuksella. Ero taannoiseen, muutaman vuoden takaiseen Tavastian keikkaan oli nimenomaan keikan iskevyydessä. Siinä missä Tavastialla yhtye veti ylipitkän esityksen uudempien kappaleidensa kera, keskittyi yhtye nyt lähinnä oleellisuuksiin. It Was There That I Saw You sekä Mistakes & Regrets ovat post-hardcorea, jotka flirttailevat liki pop-henkisillä melodioilla.
Yleisö ei lähtenyt mukaan, ja Earl pottuili hiljaisuudelle.
Earl Sweatshirtin taannoista Nosturin esiintymistä kehui muutamakin hiphop-alan asiantuntija. Jaarli Hikipaita oli kuitenkin Sidewaysin päälavalla täysin väärässä paikassa, eikä Sweatshirt tuntunut missään vaiheessa saavan hommaansa käyntiin. Molasses-biisin ”I’ll fuck the freckles off your face, bitch” -yleisönhuudatus aiheutti 21-vuotiaan kundin toteuttamana lähinnä kiemurtelua. Yleisö ei lähtenyt mukaan, ja Earl pottuili hiljaisuudelle. Ei näin.
Putkilavalla esiintyneen James Garrattin esityksessä olikin huikea kontrasti Earlin vastaavaan. James Blake ja elektroninen britti-r’n’b mainitaan Garrattin kohdalla usein, eikä turhaan. Pieni tutkailu ennen keikkaviikonloppua ei vielä vakuuttanut, mutta elävänä Garratt loihti koskettimistaan, kitarastaan ja läppäriltään ääniä, jotka toimivat alkuillassa mainiosti. Suurin yllätys tuli kuitenkin yleisön puolelta. Vastaanotto oli melkoisen euforinen, ja takarivissä oli lukemattomia pariskuntia, jotka halailivat toisiaan viimeistään The Love You’re Givenin tahdissa ihanan rakastuneesti. Awww!
Paperi T -kuva: Tomi Palsa / Sideways
Paperi T soitti festivaalien toiseksi suurimmalla lavalla, vaikka päälavallekin miehen olisi voinut heittää. Ryysistä oli, mutta kaikki on ansaittua. Viimeinkin meillä on hurjasti hypetetty artisti, jolla on sanottavaa ja sisältöä. Pimenevässä illassa monien lavalle toljottavien huulilta oli helppo seurata heidän luentaansa kappaleiden tahtiin. Silti kovin monet olivat tullet selvästi kuulemaan Paperi T:ltä ne suurimmat hitit, ja Sä jätät jäljen -veisun jälkeen täpötäysi alue lavan vierustoilla alkoi tyhjetä. Sääli, sillä keikan lopettanut Resnais, Beefheart ja Aalto päätti esityksen katkeran kauniilla tavalla.
Vilu on yhä hauskin sanoittaja Suomessa tällä hetkellä
Loppuillan ja koko bileiden parhaat juhlat pistivät pystyyn kaksi täysin eri musiikkilaitaa edustavaa esiintyjää. Sur-Rurin naivistinen kaahauspunk paranee jokaisella katselukerralla. Mikään bändi, joka läväyttää kehiin 12 minuuttiin kuusi kappaletta ei voi olla huono. Yhtyeen laulava kitaristi Vilu on yhä hauskin sanoittaja Suomessa tällä hetkellä. Keikan aikana eturivissä nähtiin jopa tyylikäs kolmen ihmisen pogoilu pit. Tunnistatte kyllä itsenne!
Sur-Rurista siirtyminen päälavan suuntaan Dizzee Rascaliin aiheutti melkoisen mitä vittua -olon. Jo aikoinaan vuonna 2009 Dizzee liikutteli kokonaista telttaa suvereenilla otteella Ilosaaressa. Sittemmin grime-sävyt ovat sekoittuneet aivan törkeän häpeilemättömiin eurodance-lainoihin (!!!) sun muuhun, mutta Dizzeen tapauksessa tämä on, uskomatonta kyllä, kehu: Päälavan edustalla oli pystyssä megalomaaniset bileet, eikä yleisön joukossa näkynyt muita kuin hymyileviä kasvoja. Keikan päätti typerääkin typerämpi Armand Van Heldenin kanssa tehty hittibiisi Bonkers, joka kaikui päässä vielä pitkälle iltaan.
Ennen viimeistä kappaletta Dizzeen kanssa lavalla räpännyt aisapari veti päälleen Suomen jalkapallomaajoukkueen pelipaidan. Hän tuskin tiesi Unkari-ottelun lopputuloksesta, joten tämä annettakoon anteeksi.
Teksti: Jarkko Fräntilä
Sideways-raportin ensimmäinen osa löytyy täältä.
Kuva: Kerttu Penttilä / Sideways