Keikka-arvio: Joutsenen karjuntaa kuunnellessa ja muutoksen tuulia odotellessa – Amorphis Pakkahuoneella

Amorphis Tampereen Pakkahuoneella 17.11.2018. Teksti: Vilja Vainio
19.11.2018 10:50

Onkohan Amorphis vetänyt koskaan aidosti huonoa keikkaa? Ei ainakaan muistu mieleen, joten tuskin ihan hetkeen. Huono ei ollut tämäkään, joskaan ei myöskään sellainen, mitä miettisi elämänsä yhtenä suurimmista hetkistä vielä vuosikymmeniä myöhemmin.

Illan settilista muodostui melko tutuista kappaleista; niistä, joita yhtyeeltä on hiljakkoin kuultu niin festari- kuin klubikeikoillakin. Uuden albumin kappaleita kuulee yhä mielellään, ja hyvä niin, sillä niitä olikin kaikista soitetuista kappaleista mahdutettu mukaan yli kolmasosan verran.

Hienoiten livenä Pakkahuoneen iltaan soljuivat kuitenkin hyvin yllättävät vedot: Bad Blood, The Castaway ja Hopeless Days. Uuden albumin kappaleista sen sijaan The Daughter of Hate oli tunnelataukseltaan suurin ja sen karjumiskohtaukset nostivat iholle kylmät väreet.

Mutta vaikka erityisesti yhtyeen vanhempi tuotanto toimi hyvin, olisi virkistävää kuulla sen osalta myös vaihtelua. Livenä hätkähdyttäisivät varmasti myös esimerkiksi Sampo, From the Heaven to My Heart, Under the Red Cloud tai vaihtoehtoisesti jokin ihan muu, vaikka jokin kunnon pianoslovari.

Yllättäviä elementtejä oli sen sijaan muualla, sillä valoja käytettiin muutamassa kappaleessa oivaltavasti tehosteina yhdessä äänen kanssa. Esimerkiksi illan avanneessa The Beessä ja Sky Is Minessa käytettiin efektiä, jossa välkkyvä valo ja ääni saivat yhdessä aikaan vaikutelman siitä, kuin yleisöä kohti olisi ”ammuttu” ääniaaltosarjoja.

”Joutsenen karjunta on, karuudestaan huolimatta, miellyttävää kuunneltavaa.”

Positiivisista puolista on myös varmaan tarpeetonta toistella sitä faktaa, että solisti Tomi Joutsenella on taito vaihtaa laulutyyliään sekunnin sisällä puhtaasta laulusta murinaan ja takaisin. Tämän lisäksi Joutsenen karjunta on, karuudestaan huolimatta, miellyttävää kuunneltavaa: siinä on voimaa, pontta ja kirkkautta, ja jopa sanat erottaa toisistaan.

On siis hyvä, että jotain on pysynyt ennallaan, vaikka jotain uutta tähän tuttuun kaavaan alkaa väkisinkin kaivata. Kiistatonta on kuitenkin se, että Amorphisin musiikin folk-tyyliset instrumentaaliosuudet täyttävät salin edelleen kuin jokin fyysinen, veden lailla liikkuva kangas, johon voi huoletta nojautua hetkeksi ja ummistaa silmät. Siitä on hyvä pitää kiinni.

Teksti: Vilja Vainio

”Musiikin folk-tyyliset instrumentaaliosuudet täyttävät salin edelleen kuin jokin fyysinen, veden lailla liikkuva kangas, johon voi huoletta nojautua hetkeksi ja ummistaa silmät.”

Settilista:

The Bee
The Golden Elk
Sky Is Mine
Sacrifice
Message In the Amber
Silver Bride
Bad Blood
Wrong Direction
The Smoke
Daughter of Hate
The Castaway
Heart of a giant
Hopeless Days

Encore:

Death of a King
House of Sleep
Black Winter Day

 

Lisää luettavaa