Kyllä, he ovat palanneet – Egotrippi | 17.4.2015 Tavastia, Helsinki

24.4.2015 01:35

Vastikään kahdeksannen studioalbuminsa julkaissut Egotrippi on ollut jo lähes 20 vuotta Suomen keikkabändien A-ryhmässä, eikä ole nykyvireessään vaarassa tippua sieltä pitkään aikaan yhtään mihinkään. 

Huhtikuun 17. päivä Helsingin Tavastia-klubilla oli erikoinen: maan maineikkaimman rock-klubin perjantai-iltaan oli mahdutettu kaksi isoa keikkaa. ”Alkuillan” keikasta vastasi ensimmäisen uutta materiaalia sisältävän albumin seitsemään vuoteen taannoin julkaissut Egotrippi. ”Loppuillasta” samalle lavalle asteli kehutun debyyttialbuminsa samana päivänä julkaissut räppäri Paperi T.

Miksi lainausmerkit? Siksi, koska Egotripin keikka alkoi kello 21.00, Paperi T:n yöyhden jälkeen. Molemmat keikat olivat loppuunmyytyjä. Egotripin esiinnyttyä Tavastia tyhjennettiin ja sisään pääsivät kiltisti jonossa seisseet kotimaisen hiphopin ystävät.

Järjestelyssä on puolensa ja puolensa. Merimaa varmasti hieroo käsiään tyytyväisenä kahden samalle illalle mahdutetun loppuunmyydyn keikan vuoksi. Aloitusaika (kello 21) tuntui työviikon jälkeen perjantai-illalle kovin aikaiselta – Paperi T:n keikan aloitusaika kello 01:n jälkeen taas julmetun myöhäiseltä.

Paperi T:n keikka oli sen nähneiltä kantautuneiden arvioiden mukaan mainio. Egotripin keikka oli sitä myös. Iltayhdeksältä vain tuntui aluksi siltä, että keikkaa on katsomassa reilut 700 suolapatsasta eikä reilun 700 hengen elävä yleisö. Edes keikan avannut Tänään ei kukaan vastaa -hitti ei saanut aikaan kummoistakaan reaktiota.

Egotripin maaliskuussa julkaistu Vuosi nolla -albumi kuultiin keikalla kokonaisuudessaan, ja oli lähes hämmentävää miten hyvin uusi materiaali toimi vanhan seassa. Tai toisinpäin.

Uuden albumin ehdottomaan parhaimmistoon kuuluvat nimibiisi Vuosi nolla, joitain vuosia jo Egotripin keikoilla kuultu Toinen muistutus, radiosoittoa saanut Hehkulamppu, hienosti kasvava Pikkuinen sekä kuulaasti soiva levyn päätösraita Ovet (jonka kertosäkeen melodiakierron loppupuoli tuo mieleen jonkun 1980-luvun klassikkokappaleen, mutta en kuollaksenikaan saa päähäni minkä) istuivat saumattomasti uuden rumpalin, Risto Niinikosken ryydittämänä paikoin hurjan energisesti soineen ryhmän keikkasettiin.

Vanhemmasta materiaalista ilahdutti erityisesti Alter ego -levyn (1998) vauhtikaksikko Vieterit ja Flipperikuningas, mutta myös ikisamaistuttava musiikkihörhöysanthem Polkupyörälaulu toimi kerrassaan vastustamattomasti. Erityishuomiota ansaitsee puhallintrio, joka toi bändin esiintymiseen lisäpontta ja nyansseja.

Egotrippi elää tällä hetkellä uutta nousukautta. Vuosi nolla on nostanut bändin jälleen siivilleen ja keikoilla bändi on edelleen vilpittömän hyvälle tuulelle saava tapaus. Tervetuloa takaisin, Mikki, Knipi ja kumppanit. Tämän maan musiikkisielunmaisemassa on teille aina vaan pysyvämpi paikka.

Lisää luettavaa