Livearvio: Girlschoolin Tampereen-konsertti muistutti, miten tärkeässä osassa yleisö on rockkeikalla

25.11.2019 09:38

Girlschool
Tampere-talo
21.11.2019

Teksti: Antti Luukkanen

Joskus se pääsee unohtumaan, mutta totuus on, että yleisö tekee keikkatapahtumasta yhtä usein ikimuistettavan kuin itse esiintyjäkin.

Girlschoolin keikka oli puksuttanut rutiinin raiteilla mallikelpoisesti muutaman kappaleen verran, kunnes osa yleisöstä nousi seisomaan ja joraamaan. Tämän jälkeen itse bändikin sai silminnähden lisää virtaa, ja tunnelma kohosi huomattavasti pelkän suorittamisen yläpuolelle.

Nostalgia-aktiksi brittipumppu oli vireä. Liekö aiemmin tänä vuonna bändiä tuulettanut turbulenssi vaikuttanut asiaan. Basisti ja alkuperäisjäsen Enid Williams jätti jälleen yhtyeen rivit oudon väännön jälkeen, ja useaan otteeseen Girlschoolin riveissä piipahtanut Tracey Lamb hyppäsi remmiin.

Hänellä ainakin jalka nousi vetreästi. Samoin vuodesta 2000 asti bändissä vaikuttanut kitaristi Jackie Chambers halusi ottaa yleisönsä.

Settilista oli ymmärrettävästi vuosikymmenten takaiseen materiaalin painottuva, mutta rouheasti bändi sai kulkemaan myös neljä vuotta sitten ilmestyneen, toistaiseksi viimeisimmän albumin Guilty as Sinin -nimikappaleen sekä Take It Like a Bandin.

On aika väsynyttä korostaa jonkun bändin olevan aliarvostettu, mutta Girlschoolin pioneeriasemaa olisi syytä suitsuttaa näkyvämminkin. Sen meriitit olivat paljon muutakin kuin olla Motörheadin suojeluksessa oleva sisaryhtye.

Parhaimpia biisejä yhteen keräävällä keikalla vasta kunnolla käsittää, millainen määrä kovia punk-asenteessa dipattuja hard rock -ralleja bändille on vuodesta 1979 asti kerääntynyt.

Verevästi kulkivat niin ensisingle Take It All Away kuin esikoisalbumin avausraita Demolition Boys. Kovin hepuli saatiin aikaan oikealla tavalla käsistä lähtevällä Emergencyllä.

Korostettakoon nyt vielä, että Girlschool on yksi niistä harvoista bändeistä, joilla on hyväksyttävä selitys soittaa Motörheadia – olihan Tampere-talossakin kuultu Bomber Girlschoolin repertuaarissa jo vuonna 1981 St. Valentines Day Massacre -ep:llä. Tuon julkaisun huippuhetkeä eli Headgirlin Please Don’t Touchia ei kuitenkaan kuultu.

Illan päättänyttä ZZ Topin Tushia bändi on roikottanut mukanaan vuodesta 1981, mutta omillaankinkin pärjäävän yhtyeen kovin cover on silti tietysti The Gunin Race with the Devil.

Enemmänkin yleisöä olisi paikalle mahtunut, mutta pistettäköön ilolla kuitenkin merkille porukan keski-ikää mukavasti laskeneet alle kaksikymppiset junioriosaston edustajat. Tämän meiningin toivoisi kulkeutuvan tulevillekin sukupolville.

Lisää luettavaa