LM.C | 13.5.2012 Tavastia, Helsinki

18.5.2012 12:10

Helsingissä päästiin pomppimaan japanilaisen musiikin edelläkävijän tahtiin jo kolmatta kertaa. Vaikka LM.C on kotimaassaan iso nimi ja kiertänyt maailmaa varsin ahkeraan tahtiin, oli yleisö yllättävän pieni - sekä luvultaan että keskimääräiseltä ruumiinkooltaan.

Helsingissä päästiin pomppimaan japanilaisen musiikin edelläkävijän tahtiin jo kolmatta kertaa. Vaikka LM.C on kotimaassaan iso nimi ja kiertänyt maailmaa varsin ahkeraan tahtiin, oli yleisö yllättävän pieni – sekä luvultaan että keskimääräiseltä ruumiinkooltaan. Porukassa tuskin oli kovin montaa, joka olisi ollut kyllin vanha havaitakseen yhtyeen uuden logon muistuttavan häiritsevästi AC/DC:n vakiintunutta tunnusta.


Edelliseen verrattuna tämänkertainen esiintyminen oli lievä pettymys. Vokalisti mayaa voisi kuvailla karismaksi kumijaloilla, mutta nyt pirteys ja viime kerran ilahduttavan spontaani yleisökontakti olivat jokseenkin hukassa. Settilista alkoi uudella materiaalilla, joka pehmeydessään hukkuu ja häviää keskinkertaisen, velton j-popin suunnattomaan massaan. LM.C pystyy parempaan, ja koko yleisö tuntuikin pääsevän mukaan vasta, kun vanhemman materiaalin myötä ääniaalloille palasivat bändin ominaisimmat kikat – rumpuvetoisuus, röyhkeä nasaalisointinen laulu ja rouheammat kitarasoundit.


Vaikka LM.C luetaankin niin kutsuttuihin visuaalisiin bändeihin, ei sen ulkoinen tyyli ole silmillekäyvä, vaan pelaa kokonaisuudessa juuri oikeaa osaa toimiessaan pelkkänä mausteena. Pääpaino on musiikissa, ja sitä tämä poppoo kyllä osaa tehdä. Ydinryhmänä ja ainoina vakijäseninä toimivat maya ja Aiji yhdistävät itsensä kuuloisia elementtejä hip hopista, konemusiikista ja popista katu-uskottavaksi ilon karnevaaliksi. Tätä ei jäykän taiteilijasielunkaan tarvitse kuunnella salaa, soundit ovat omaperäisiä ja soitto taidokasta. Se tosin jäi miksauksessa harmillisesti jalkoihin: laulun tullessa joka tapauksessa osittain playbackina olisi Aijin veikeitä kitarariffejä ja ujoja improvisointeja voinut nostaa paremmin esille.


Huonoimmillaankin tämä bändi on silkkaa iloa korville ja silmille – lähes kaksituntinen keikka kului alkulamaannuksen jälkeen hikisessä hujauksessa. Kyynisimmätkin skene-elitistit pakotettiin hyppimään ja rokkaamaan, välillä taas huojuttiin herkemmissä tunnelmissa ja vannottiin rakkautta lavan reunan molemmin puolin. Edellisen livevedon villi energia ja tykittävä biisivalikoima kuitenkin jättivät riman korkeuksiin, joihin ei tällä kertaa enää yllettykään. Uusien maailmankiertueiden puolesta voisi lyödä melko varman vedon, eikä bändi luopune vanhojen hittien soittamisesta niilläkään, mutta LM.C ei rokannut tällä kertaa kykyjensä mukaisesti.

Teksti: Elena Harju

VIDEOTUNNELMIA KEIKALTA:

… JA JONOTTAJISTA:

Lisää luettavaa