Teksti ja kuvat: Tomi Palsa
Kevään suuri musiikki-iloittelu eli Euroviisut lähestyvät hurjaa vauhtia. Osallistujamaat valmistuvat Ruotsin Malmön Viisufinaaliin kukin omalla tavallaan. Edustussävelmän valitseminen on juuri nyt ajankohtainen asia monessa maassa.
Eesti Laul on Viron vastine kotoiselle UMK-kilpailulle. Virossa asiantuntijaraati valitsi kisaan yhteensä 20 laulua, joista viisi pääsi suoraan finaaliin ja loput 15 kappaletta taistelivat jatkopaikastaan viime lauantaina käydyssä semifinaalissa. Semifinaalista jatkoon pääsi viisi kappaletta eli 17.2.2024 käytävässä Eesti Laul -finaalissa paikasta Malmön koneeseen kilpailee yhteensä kymmenen esitystä.
Itse pääsin seuraamaan semifinaalia paikan päälle Tarttoon. Euroopan Kulttuuripääkaupunkivuoden juhlallisiin avajaisiin valmistautuvan kaupungin yliopiston urheilutalo oli muuntautunut noin tuhannen katsojan viisukatsomoksi ja toimi tarkoitukseen aivan hyvin.
Oheisessa kuvakimarassa on eriteltynä 10 karsiutunutta esitystä sekä finaaliin päässyt viisikko.
Karsiutuneet esiintymisjärjestyksessä:
1. Inga: No Dog On a Leash
2. Yonna: I Don’t Know About You
3. Cartoon & Ewert Sundja: Oblivion
4. Traffic: Wunderbar
5. Ingmar: Dreaming
6. Laura: Here’s Where I Draw the Line
7. Sofia Rubina: Be Good
8. Antsud: Vetevaim
9. Silver Jusilo: Lately
10. Cecilia: FOMO
Finaalipaikan lunastivat;
5Miinust x Puuluup: (nendest) narkootikumidest ei tea me (küll) midagi
Anet Vaikmaa: Serotoniini
Ewert and The Two Dragons: Hold Me Now
Ollie: My Friend
Peter Põder: Korra veel