Jyväskylän Lutakossa on oltu tänä kesänä ihan pihalla. Elävästä musiikista on nautittu voittopuolisesti maineikkaan keikkapaikan pihan terassilla, lastauslaiturin lipan liepeillä, ja näissä puitteissa esiintyi 24.8. myös Olavi Uusivirta yhtyeineen. Katsomolle tarjottiin tuttua spektaakkelia, kun loputtoman energinen Uusivirta hyppyytti sekä itseään että yleisöä ja tarjosi kavalkadin suomirock-hittejä päälle. Esiintymisen tämä artisti kyllä osaa, siitä ei liene epäselvyyttä.
Katsomossa oli myös Kimmo Nurminen kameroineen, ja alapuolelta voi katsoa, millaista kuvasatoa tallentui kuvaajan muistikortille. Nelikymppiseksi varttunut Uusivirta näyttää silmälasit päässä pikkuisen Blurin Damon Albarnilta, kappas vain! Olavin orkestereineen voi nähdä elokuussa vielä 25.8. Hyvinkään Red Carpet -tapahtumassa ja lauantaina 26.8. Tampereen Festivaali-festivaalissa. Sen jälkeen koittaakin seuraava tilaisuus vasta syksymmällö 40-vuotisjuhlakeikkojen merkeissä.