Paul McCartney | 12.12. Hartwall Areena, Helsinki

Edellisestä Paul McCartneyn, eittämättä popmusiikin suurimman ja tärkeimmän hahmon, vierailusta Suomeen ehti kulua reilut seitsemän vuotta. Itselleni Olympiastadionin keikka oli ensimmäinen kerta, kun näin herran livenä. Tuota esiintymistä lavalla edeltänyt outo sirkusspektaakkeli oli piinaavan pitkä ja ehti saada aikaan hermostuneen olon. Kaikki muuttui silloin hetkessä, kun Macca yhtyeineen käveli lavalle ja käyntiin polkaistiin Jet! Keikka oli lyhyesti sanottuna maaginen.

Nyt illan aloitti ”videotervehdys”, joka oli enemmänkin ääni- ja kuvakollaasi miehen pitkältä uralta. Itse keikan käynnisti Hello, Goodbye ja oma ensireaktio oli kaukana viime kerran euforiasta. Syynä tähän oli lähinnä jonkin verran puuroinen ja samalla kireä soundi. Hartwall Areenan sointi on pahimmillaan todella kolkko ja harva onnistuu loihtimaan siellä erinomaisen äänen. Esimerkiksi viime kesän Princen keikka kärsi huonoista soundeista, kun taas The Who kuulosti upealta vuonna 2007. Onneksi tilanne parani selvästi illan mittaan.

McCartneyn pitkäaikainen taustabändi on tietenkin aivan älyttömän hyvä ryhmä, mutta aivan kaikkeen eivät hekään taivu, ainakaan soundien ollessa liian terävät ja kovat. Pahiten tästä kärsivät yllättäen The Beatlesin kukkaanpuhkeamiskauden riffipohjaiset, ilmavat rokkikappaleet. Drive My Car, Paperback Writer ja Day Tripper kuulostivat aivan liian raskailta ja suoraviivaisilta. Myöhemmät rokimmat The Beatles -raidat ja etenkin Wings-aikojen materiaali soivat tällä yhtyeellä paljon luontevammin.

Illan loputonta hittikavalkadia seuratessa ei voinut kuin jälleen antautua McCartneyn neroudelle. Miehen ura on täysin vertaansa vailla. Päässä alkaa pyöriä, kun ajattelee kuinka monta miehen säveltämää klassikkoa jäi illan aikana kuulematta. Kuten viime vierailulla, setistä löytyi myös muutama vähemmän ilmiselvä valinta. Esimerkiksi The Night Before, I Will ja Come And Get It sykähdyttivät yllättävyydellään. Suurimmaksi osaksi John Lennonin käsialaa oleva A Day In The Life oli settiin ehkä outo valinta, mutta aivan käsittämättömän hienosti toiminut McCartneyn säveltämä väliosa alleviivasi valintaa. Laulu muuntui lopuksi Lennonin Give Peace A Chanceksi, mikä näytti liikuttavan monia yleisössä.

Entisiä bändikavereita muisteltiin muutenkin. Johnin kuoleman jälkeen sävelletty Here Today kuultiin kuten viimeksikin ja George Harrisonia edusti nyt ukulelella käynnistynyt Something, joka kasvoi lopulta isoksi bändiversioksi. McCartney on selvästi ottanut itselleen roolin The Beatlesin muiston vaalijana.

Hämmästyttävää tämän kokoiselle projektille oli, että myös toive oli mahdollista saada läpi. ”Paul, please play Ram On!” -plakaatin väsännyt fani poistui keikalta luultavasti useita senttejä maanpinnan yläpuolella. Maccalta hieno ele ja henkilökohtainen kosketus.

Varsinaisen setin jälkeen Sir Paul palasi lavalle vielä kahteen otteeseen. Molemmat encoret koostuivat pelkästään The Beatlesin kappaleista. Ilahduttavasti ensimmäisen niistä avasi The Word, joka svengasi vallan riemukkaasti. Laulun loppuun ympätty pieni pala All You Need Is Lovea sopi kappaleen teemaan täydellisesti, mutta tuntui muuten kovin päälle liimatulta. Helter Skelteriin yhtyeen raskas sointi sopi erinomaisesti ja illan lopuksi kuullut Abbey Road -medleyn kolme viimeistä osasta lopettivat illan innostuneesti ja hyväntuulisesti.

Edellisen Suomen-keikan jälkeiset seitsemän vuotta ovat kaikessa dramaattisuudessaankin jättäneet yllättävän vähän jälkiä Maccaan. Mies jaksaa läpi keikan hämmentävällä intensiteetillä ja tavaramerkiksi muodostunut hyväntuulisuus ja peukut pystyyn -meininki pysyttelee sopivasti imelän paremmalla puolella. McCartney jutteli yleisölle keikan aikana melko paljon ja myös suomeksi, ehkä liiankin kanssa. Yleisö jaksoi hänet tästä kuitenkin toistuvasti palkita isosti.

Täysi Hartwall Areena oli Paul McCartneyn hyppysissä silloinkin, kun hän oli lavalla yksin vain akustisen kitaransa kanssa. Illan hienoin hetki taisikin olla kaunis ja pysäyttävä Blackbird.

12.12. Hartwall Areena, Helsinki

Teksti: JARMO VÄHÄHAKA