Sielun Veljet | 13.12. Tallinna, Rock Cafe

Muun muassa tuoreimman printti-Soundin ansiokkaan raportin mukaan armottomaan keikkaiskuun hioutuneen Sielun Veljien paluukiertueen toinen ulkomaankeikka soi Tallinnan mainion Rock Cafen uumenissa. Tiistai-ilta ja virolaisittain kovahko lipun hinta (18 euroa) eivät pelottaneet… niin no, ainakaan pikkujoulutunnelmissa olleita suomalaisia. Tosiaan; mukavasti kansoitetun Rock Cafen sisuksissa löytyi toki myös paikallisia rock ’n’ rollin ystäviä, mutta ei-niin-kovin-yllättäen suuri osa yleisöstä tuntui silti olevan Tallinnaan matkanneita sukulaiskansalaisia.

Olisikin ollut suorastaan äärimmäisen mielenkiintoista tietää, kuinka moni yleisön edustajista näki Sielun Veljet neuvostoajan Virossa, Linnahallin jäähallissa vuonna 1986. Kapellimestari Ismo Alanko olisi tietenkin voinut tiedustella asiaa, mutta sehän olisi vaatinut välispiikin! Useimmat taisivatkin tietää, ettei tarinointia ole tänään tiedossa; vain maanista rockia.

Samana vuonna, siis 1986, perustetun paikallisen punklegenda J.M.K.E.:n avaama ilta käynnistyi Sielun Veljien osalta puoli yhdentoista hujakoilla. Parituntinen settilista noudatti Suomen-keikoilta tuttua kaarta, joka käynnistyi Lapset-laululla ja uutta tulemista mainostavalla Nukkuva hirviö -kappaleella. Ei (tietenkään) välispiikkejä, vain maanista rockia.

Ensimmäisen Sielun Veljet -periodin aikana näkemistäni konserteista ei mieleen ole jäänyt mitään järisyttävän selkeitä muistikuvia. Silloin bändi toimi enemmän vain taustamusiikkina maakunnan urheiluhallin viikonlopputapahtumassa. Viime kesän virallinen comeback-keikka Ilosaarirockissa taas tuntui liian isolta tapahtumalta – Sielun Veljien maagisuus ei välittynyt yli sadan metrin päähän estradilta.

Rock Cafessa kaikki on toisin. Sielun Veljien menneiden viikkojen ohjelmaan on tunnetusti kuulunut tiukka "treeniperiodi" suomalaisissa eturivin keikka- ja konserttipaikoissa ja nelikon soitto onkin hioutunut suorastaan hypnoottisen tiukaksi. Tämä huomio tulee kevyenä yllätyksenä Ilosaarirockin jälkeen – kesäisellä Laululavalla bändi ei ollut läheskään tällaisessa iskussa. Sekin on toki selvää, että intensiteetti välittyy aivan eri tavalla, kun yhtyettä seuraa lavan edestä, verrattuna jättifestarin suureen kenttään.

Ismo Alanko ja Jukka Orma toimivat tutusti illan kapellimestareina. Muusikot ovat löytäneet toisensa uudelleen aivan uskomattomalla tavalla ja kaksikon soitto, sekä yleinen esiintyminen liikkeineen kaikkineen, iskee suoranaisia kipinöitä. Affe Forsman ja Jouko Hohko pysyttelevät enemmän taustalla, mutta heidänkin panoksensa tulee kiistämättömän selväksi. Esimerkiksi Forsmanin rumputyöskentely on eleetöntä, mutta sitäkin varmempaa.

Ensimmäinen haluaisi kuulla keikalla kaikki Sielun Veljien tunnetuimmat raidat ja joku toinen maistelisi mieluummin oudommaksi jääneitä albumiraitoja. Sielun Veljet on päättänyt tukeutua ensimmäiseen vaihtoehtoon – no okei, jonkun Peltirummun studioversion tsekkaaminen kotona ei välttämättä tule tänä päivänä ensimmäisenä mieleen, mutta tämänkin liian monta kertaa kuullun kappaleen liveversio tempaisee auttamatta mukaansa. Vaikkakin Emil Zatopek / Ikävä / On mulla unelma -kolmikon jälkimainingeissa ei mitään tunnu oikein miltään… Ja onpa se sitten kuvittelua tai ei, mutta kuuluisat "Mä pyyhin perseeni siniristilipulla / ja panen lsd:tä syömään Suomen leijonan" -rivit tuntuvat saavan ulkomailla aivan uusia ulottuvuuksia.

Sielun Veljien paluukeikoista puhuttiin etukäteen todella paljon ja varsin monien ennakko-odotukset tuntuivat epäileviltä. Että "onhan se nähtävä, mutta kyllä tässä vähän pelottaa… Meneekö maagisen livebändin maine vessanpöntöstä alas?". Kovinkaan moni ei todellakaan tuntunut odottavan kaksikymmentä vuotta hiljaa pysyneiltä Sielun Veljiltä mitään "ihan kivaa" enempää.

Onneksi bändi pystyy, lähes täysin vastoin kaikkea järkeä ja mahdollisia lainalaisuuksia, käsittämättömän huikeaan suoritukseen vuonna 2011. Enpä olisi uskonut. En sitten millään.

13.12. Rock Cafe, Tallinna

Teksti ja kuvat: Timo Isoaho