Kilpailu alkakoon: osallistu Death Hawks -kisaan ja anna Kuolonhaukan liitää luoksesi!

21.5.2019 11:24

Huomio, arvon yleisö! Death Hawks valmistautuu julkaisemaan uuden albumin, ja nyt Soundin lukijoille avautuu tilaisuus napata levyn vinyyliversio ikiomaksi. Tässä onkin tuleva kulttiharvinaisuus käsillä, sillä vinyyli tulee kaiken hyvän lisäksi bändin nimikirjoituksilla varustettuna. Hyvä!

Tehtäväksesi jää vain tietää perusasiat: kerro alapuolella olevassa lomakkeessa, mikä yhtyeen tuleva levy on nimeltään, niin olet mukana arvonnassa. Kilpailu päättyy ensi maanantaina 27. toukokuuta, ja voittajiin ollaan yhteydessä henkilökohtaisesti. Levyjä arvotaan kaksi kappaletta.

Onnea matkaan! Death Hawks on mukana myös parissa tulevassa Soundi-lehdessä, joten pidäpä tilannetta silmällä silläkin saralla. Arviota ja muuta jännää on luvassa!

Hups! Emme löytäneet lomakettasi.

Lisää luettavaa