2010-luvun rocknuorisoa määrittävät jo nuorella iällä saavutettu soittotaito ja tekninen pätevyys, kyky bisnesajatteluun ja kokonaisvaltainen DIY-estetiikan hallinta. Nykynuoret tietävät, millä vehkeillä missäkin genressä pitää vetää, mitkä kuteet näyttävät hyviltä kuvissa, miten nettisivut koodataan vastaamaan rockbisneksen standardeja ja miten levy julkaistaan omin voimin ihmisten ilmoille. Useat parikymppiset rokkarimme ovatkin intensiivisesti intohimoaan toteuttavia uuden ajan renessanssijäbiä ja -mimmejä. Fiksua porukkaa.
C’mon! Voitaisko olla kömpelöitä vähän suoremmin ja rehellisemmin?
Aikamme nuori suomalainen rokkari – evoloitunut versio muutaman vuosikymmenen takaisesta kömpelöstä ja epävarmasta kaukoröyhkästä – on artisti- ja bänditoiminnan kollektiivisen kehityksen vääjäämätön lopputulos. Ja hienoltahan se kuulostaa. Tyypit osaa vaikka mitä.
Onko se kiinnostavaa?
Nuoret yhtyeet tuntuvat yhä hanakammin pyrkivän täydellisen muodon löytämiseen jo ensialbumeillaan. ”Valmiin paketin” rakentaminen houkuttaa. Näitä paketteja on rakenneltu poppibisneksen syntypäivästä lähtien, mutta uskallan väittää, että kokonaista uutta rocksukupolveamme leimaa miellyttämishalu – mieluummin kuulutaan porukkaan kuin erotutaan siitä. Samuhabereita sikiää, ja rock’n’rollin puolestapuhujat erottuvat yhä vähemmän poliitikoista. Tullaan tilanteeseen, jossa punkkarin väsynyt esiintyminen televisiossa näyttäytyy järkyttävänä.
Perustelemattoman itsevarma jeesjees-mentaliteetti ilmenee myös nuorten bändien tavassa myydä itseään promopakettiensa saatekirjeissä – jokainen räjäyttää pankin ennennäkemättömällä energialla, kaikki ovat saavuttaneet vankan kulttisuosion ulkomailla ja useimpien uusin hengentuote on jollain käsittämättömällä tavalla suunnilleen ensimmäinen laatuaan maailmassa.
C’mon! Voitaisko olla kömpelöitä vähän suoremmin ja rehellisemmin? Nolataan itsemme ennen kuin koitetaan kimaltaa. Karisma kasvaa epävarmuudesta, joka asetetaan paljaana ihmisten eteen. Unohdetaan ”pakettimme” ja mennään esiintymään epämukaviin tilanteisiin, epätodennäköisiin paikkoihin ja väärille ihmisille. Siten syntyy artisteja.
(Teppo Vapaus -kuva: Ville Malja)