AFTERWORLD: Connecting Animals

AFTERWORLD
Connecting Animals
T&T

Afterworld on tehnyt hienoa työtä laulujensa kanssa. Biisejä on kypsytelty rauhassa ja kokeiluunkin on ollut aikaa. Connecting Animalsia nauhoitettiin tasan vuosi, joten niukan ajan tuottamia paineita ei taatusti ole ollut. Suurin yllätys koetaan heti alussa, kun Afterworld kajauttaa Second Chancen villisti räpättävän merirosvoriffin, joka manaa myönteisessä mielessä esiin Running Wildin kunnianpäivät. Sama toistuu levyn lopussa After The Darkilla. Tuplakitara raikaa siellä täällä iloisesti ja ylivoimaisen suuri osa Connecting Animalsin biiseistä pyyhkäisee helposti neljän tähden lukemille.
Siksi on tyrmistyttävää huomata, että onnistunutta sävellystyötä vedetään lokaan lähes ala-arvoisella tuotannolla ja miksauksella. Kitarat soivat aivan liian kaukana ja niistä tavoittaa vain vaivoin Afterworldin tarkoittaman idean. Kaukana ulvoo myös Mika Kuokkasen ääni. Ja niin hentona, että laulua voisi jopa luulla tahallaan häivytetyksi. Niin ei tietenkään ole, mutta siltä se valitettavasti kuulostaa.
Tell Me Why? -biisin telaketjukitarat lupaavat huimaa kyytiä ja Seventh Year pitää sisällään kaikki tarpeet yleisönhuudattajaan. Levyn vankoista ja oikeaoppisista 80-luvun arvoista kertoo, että sekaan on laitettu tarttuva instrumentaali, joka nousee yhtä tärkeään asemaan muiden biisien kanssa. Ja kaikki kunnia Afterworldille, ettei se hypännyt power metal -kelkkaan. Connecting Animalsilla tavoitellaan paljon kestävämpiä arvoja kuin pelkkää tuplabassarihölkkää.
Jokaista hetkeä varjostaa varsinkin säkeistöosissa puuroutuva soundi, joka peittää alleen tärkeitä yksityiskohtia. Biiseissä on selvää räjähtävyyttä, mutta kunnon leimahtamisen sijaan se kuuluu nyt vain potentiaalina. Kolmannella levyllä ei saa tapahtua tällaista lapsusta. Sitä ei nouseva bändi enää kestä. Jo nyt keikoille jää turhan paljon paineita, sillä lupaukset on lunastettava jollain keinolla. Hyvä kiertue ja roihuavampi kolmonen, niin yhtye on vahvana Keski-Euroopassa.