Esa Pulliaisen kipparoima Agents jatkaa Go Go -albumilla ylvästä sillanrakennustyötä vuosikertaiskelmän, 1960-luvun popin ja vanhan rock’n’rollin maailmoja välillä. Kansallisaarteen aseman ajat sitten saavuttaneen orkesterin keulilla on uusi laulusolisti Vesa Haaja, ja tutun Agents-cocktailin sekoitussuhteissa ollaan nyt selvästi kallellaan angloamerikkalaisen popin ja viihteen suuntaan.
Pehmeällä äänellä laulava Haaja on suorittanut pitkän oppimäärän perinne-rock’n’rollin eri mutaatioiden parissa ja se kuuluu miehen otteissa. Edeltäjiinsä verrattuna vahvemmin 1950- ja 1960-luvun taitteen amerikkalaista tyylimaailmaa edustavan solistin tulkinnoissa soi viattomuuden ajan teinipopin henki Moskovan valojen kajastuksen kustannuksella. Nähtäväksi jää, kuinka tanssilavojen hiihtäjät suhtautuvat ilmavasti rokkaavaan ja erikoismies Juho Hurskaisen elegantin sielukkaalla stripparifonilla silattuun sofistikoituneempaan agenttisointiin. Osa kuulijakunnasta taatusti nyyhkii ja nillittää slaavilaisen kaihon ja rautalankakitaran perään.
Pitkänmatkanorkestereiden on syytä kuitenkin aika ajoin kohottaa kasvojaan ja vetää puhdasta ilmaa keuhkoihin. Todella hyvällä maulla poimittu Go Go tusina toimii Agents-saagassa virkistävänä uuden luvun avauksena.